Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
"Jyska"
Edin’s Dusky
 
Rotu, sukupuoli Clydesdalenhevonen, ori Väri, säkäkorkeus Ruunikko, 176 cm
Syntynyt, ikä 12.07.2015, 4 v. Rekisterinumero VH19-062-0002
Koulutustaso Helppo C, työajo Painotuslaji Työajo
Omistaja Sisla VRL-13099 Kasvattaja Kobe Mackay evm


2 Star Prospect

Luonnekuvaus © Sisla

"Aina tässä käy näin…
Piti ostaa maskottiponi, ostinkin säältään 176 senttisen ihan aidon clydestalenhevosen :O Arvatenkin mietitte, mikä ihmeen aivopieru tää taas oli!
Noo minäpä kerron.
Selailin TAAS heppamyyntipalstoja, sillä kaipailin Sysälään pientä ja söpöä ponia vähän niin kuin maskotiksi ja seuraponiksi esimerkiksi kisareissuille mukaan tarvittaessa. Olin ajatellut jotakin mukavaa shetlanninponia tai mahdollisesti gotlanninrussia, mutta joo ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan.
No kävipä sitten niin, että niin että eräs ilmoitus kiinnitti erityisesti huomioni heppamyyntipalstalla ja klikkasin otsikosta sivun auki ja mitäpä sieltä paljastui.
Nuori ja täysin raaka clydeori, jonka entinen omistaja oli saanut varsana lahjaksi ja pitänyt sitten hevosta nautojensa ja lampaidensa kaverina maatilallaan. Hän oli käyttänyt hevosta apuna joissakin maatalon töissä, mutta muuten nuori hevonen oli täysin kouluttamaton. Pian kuitenkin miehelle oli selvinnyt, ettei hevonen tule toimeen pelkästään muiden maatilan elukoiden kanssa, vaan vaatisi hevosseuraa, jota hänellä ei ole tälle nuorelle orille tarjota. Oria kuvailtiin kiltiksi ja rohkeaksi sekä riehakkaaksi nuoreksi oriksi, joka olisi kuitenkin käsiteltävissä.
Rinjan kuoltua kaipasin hevosta, jonka kanssa pystyisin tekemään vähän kaikkea. Ajohommat niin metsässä kuin pellolla kiinnostavat ja lisäksi olisi kiva omistaa rento maastohepo, jonka kanssa ei tarvitse huolehtia mistään tai pitää asioiden etenemisen kanssa kiirettä.
Niimpä päädyin soittamaan miehelle, joka jo puhelimessa tuuppasi hevosen Sysälään. Hinnasta päästiin sopuun ja niimpä siinä kävi niin, että ennen kun kerkesin puhelimen sulkea olin jo laittamassa traileria valmiiksi uuden tulokkaan muuttomatkaa varten." © Sisla

Jyska on melko omalaatuinen tapaus. Sislalle selvisi pian, ettei Jyskalla ole aikomustakaan pysyä yksikseen aitojen sisällä vaan heppakaverit ja vapaus maistuu nuorelle rasavillille kaikkein mieluiten. Tallipihastaan ori ei kuitenkaan lähde huitelemaan sen verran kotikissa se onneksi on. Mieluinen tarhakaveri todennäköisesti hillitsee karkailua ja pitää Jyskan tyytyväisenä tarhassaan.
Myös karsinassa olisi hyvä olla tupla tai ehken, jopa triplalukitus ja paras olisi, jos myös ruokaa ei jätetä orin näkösälle, sillä Jyska rakastaa ruokaa! Jos muut hevoset tallissa syövät elääkseen, niin Jyska elää syödäkseen :) Ja siksi ei kannata jemmata herkkuja housuntaskuissa tämä heppa haistaa ne varmasti. Parasta tilanteessa on tietysti se, että ori tekee mitä vain porkkananpalan tähden joten motivaatiota työskentelyyn löytyy varmasti.

Jyska ei ole millään tasolla pahansisuinen tai ilkeä (tai no vähän se on silloin, kun kengittäjä tulee paikalle, mutta sitähän ei lasketa. Eihän?) se ei vaan tajua olevansa iso, siis ihan järjettömän iso. Kaviot ovat lautasen kokoiset ja jo yhden jalan kenkä painaa kilon verran. Onneksi Jyskalla ei ole tapana huitoa jaloillaan, vaan pikemminkin jalkaa nostettaessa ori pulttaa ne tiukasti lattiaan niin, että voimalla voimaa vastaan ei Jyskan kanssa vaan toimi.

Hoitaessa ori on helppo. Se seisoo kuin tatti paikoillaan niin harjatessa, varustaessa kuin ollessaan työmaallaan lastauksessakin. Varusteet on helppo saada orin selkään ja harjatessa Jyska nauttii silmät puoliummessa nuokkuen. On tottunut kilinöihin ja kolinoihin eikä vesiletku tai nitisevät kottikärryt aiheuta minkäänlaista huolestumista tai pelkoa. 

Ajaessa Jyska on rauhallinen ja kärsivällinen todella nuoresta iästään huolimatta. Riehakas ori aikuistuu välittömästi, kun saa valjaat niskaansa ja lapsellinen riekkuminen jää ajovaljaissa pois. Ori on selkeästi asennoitunut työhönsä myönteisesti ja entinen omistaja olikin ajanut jonkin verran Jyskalla ja siksi ajovermeet olivat clydeorille tutut ja varustaminen sujuu täysin ongelmitta.
Jyskalla on kyllä ratsastettu, mutta satulaa ori ei ole selässään ikinä pitänyt
Satulan kanssa orin selässä ei ole matkustettu, joten se on orille uusi asia opittavaksi.

Hoito-ohjeet ja varusteet

Hoito Ruokinta
Varusteiden väri: Tumman violetti  
Jyska kannattaa hoitaessa kiinnittää kunnolla riimunnarulla, mieluiten kahdella käytävälle.   
Ori on mestari karkaamaan, se tuli huomattua (Lue 17.4.2019 kirjoitettu hoitotarina Mansikkametsän hoitokirjasta)  
Oria ei saa jättää hetkeksikään itsensä kanssa keskenään. Ties mitä se yksinään keksii.  
   
   
   
   
   

Sukuselvitys evm

Isä KM Edmunde evm
clyd, ruunikko, 177 cm
Isänisä Edi XI evm
Isänemä KM Lusinda evm
Emä Meijere Amie evm
clyd, ruunikko, 174 cm
Emänisä Silversmith evm
Emänemä AD Samonite evm

Valmennukset

Jyskalla ei ole valmennuksia!

Kilpailujen sijoitukset

Päivämäärä Villit Sijoitus Kutsut Järjestäjä
24.03.2019 Match Show 1/5 Kutsu Hopeakauris
31.03.2019 Helppo C 3/6 Kutsu Hazelwood Farm
         
Päivämäärä TYH Sijoitus Kutsut Järjestäjä
      Kutsu  
         
Päivämäärä KRJ Sijoitus Kutsut Järjestäjä
19.04.2019 Helppo C 6/40 Kutsu Sysälä
04.06.2019 Helppo C 2/40 Kutsu Rushock Bog
04.06.2019 Helppo C 6/40 Kutsu Rushock Bog
06.06.2019 Helppo C 6/40 Kutsu Rushock Bog
06.06.2019 Helppo C 3/40 Kutsu Rushock Bog
07.06.2019 Helppo C 2/40 Kutsu Rushock Bog
08.06.2019 Helppo C 3/40 Kutsu Rushock Bog
09.06.2019 Helppo C 3/40 Kutsu Rushock Bog
10.06.2019 Helppo C 1/40 Kutsu Rushock Bog
12.06.2019 Helppo C 3/40 Kutsu Rushock Bog
12.06.2019 Helppo C 2/40 Kutsu Rushock Bog

Voittosumma 110 v€
 

Päiväkirja

15.06.2019: Metsäretki © Sisla Mansikkametsän hoitokirjaan
Vihdoin, kun sateiseen keliin tuli hiukkasen taukoa päätin lähteä Jyskan kanssa ratsain tutkimaan Mansikkametsän maastopolkuja, joihin olimme aiemmin keväällä Kertun kanssa tutustuneet hevosia taluttaen.
Kertulla oli ollut mukanaan lehmäkuvioinen nuori tamma Ranskis, joka korvat tötteröllä kulki meidän edellämme poluilla välillä pysähtyen kuuntelemaan jonkun kaukaisen linnun viserrystä. Tiesin Kertun tehneen paljon töitä Ranskiksen kouluttamiseen ja se näkyi. Nuori tamma asteli kiltisti Kertun vierellä yhtään kiskomatta riimunaruaan.
Jyskakin humputteli nuoren ponikaverinsa perässä haukkaisten aina sieltä täältä vadelman nuoria lehtiä makupalakseen ja mutusteli niitä sitten hetken kovaan ääneen höristen. Ajatuksena oli kiertää lyhkäinen lenkki vain taluttaen hevosia ja niin kulkien, että lähimmät polut tulisivat tutuiksi, jotta joskus uskaltautuisin yksinkin metsään Jyskan kanssa pelkäämättä eksyväni. Retkemme Kertun ja Ranskiksen kanssa oli sujunut rauhallisesti tallilta tien reunaan asti ja ajatuksena oli jatkaa tien viertä takaisin tallille.
Pian kuitenkin alkoi kuulua kovaa mörinää, joka lähestyi meitä tien suuntaisesti. Metelin kasvaessa arvasimme Kertun kanssa kyseessä olevan moottoripyörien äänen ja äänen vieläkin lähestyessä, mietimme mihin pääsisimme hevosten kanssa kauemmaksi moottoripyöristä, jotka aivan pian olisivat jo kohdallamme ja menisivät ohitsemme tulosuuntaamme.
Pian näimme noin kuuden moottoripyörän tulevan mutkan takaa kovaa vauhtia ja varauduimme niiden menevän ohitsemme yhtään vauhtiaan hiljentämättä kaameasti pöristen.
Mutta ensimmäisen moottoripyöräilijän huomattua meidät hevostemme kanssa, hän viittoikin muille ja kaikki hiljensivät vauhtiaan ja lopulta pysäyttivät pyöränsä vähän matkan päähän meistä ja hevosista.
Häkeltyneenä talutimme aivan rauhallisina pysyneet hevosemme ohi ja kiitin vuolaasti moottoripyöräilijöitä ja kysyin vielä mihin päin he olivat matkaansa jatkamassa. Ensimmäinen moottoripyöräilijä nosti kypärän päästään ja kertoi heidän olevan vain ajelemassa huvin vuoksi mutkaisia teitä ensimmäistä kertaa talven jäljiltä.
Enempää emme sanoja vaihtaneet ja meidän päästyämme sopivan matkan päähän hevostemme kanssa lähtivät moottoripyöräilijät jatkamaan matkaansa. Lenkin jälkeen molemmat hoitivat hevosensa ja kummatkin pääsivät vielä omiin tarhoihinsa ulkoilemaan
Taputin Jyskan kaulaa ja nousin selkään. Tänään olin päättänyt lähteä ilman satulaa pelkillä suitsilla, sillä en ajatellut vaatia Jyskaltakaan muuta kuin rentoa kävelyä. Lähdimme metsään ja Jyska sai kulkea aluksi aivan omaa vauhtiaan ohjat löysällä tutkien ja pysähdellen, miten halusi. Pian Jyska kuitenkin huomasi mehukkaan vadelmapuskan, josta se jäi rohmuamaan suun täydeltä vaapukan lehtiä.
“Höpsö, ei me tähän voida koko päiväksi syömään jäädä,” naurahdin ja ohjasin orin kulkemaan taas polkua pitkin. Ja taas ori sai kulkea omaan tahtiinsa ja melkein minne halusi.
Olin löytänyt mukavan pituisen lenkin joka oli mukava kulkea ympäri vaikka useammankin kerran yhden ratsastus kerran aikana. Kuljimme lenkin ympäri ensin kerran aivan käyntiä ja seuraavan kierroksen päätin vain ravata ympäri ja Jyska olisi tahtonut jopa intoutua laukkaan erään suoran alussa.
Kolmannella kerralla päätinkin antaa Jyskan laukata, vaikka aluksi olin miettinyt rauhallista lenkkiä, jonka aikana vain ihailtaisiin kukkia ja kuunneltaisiin linnun laulua, mutta tällä kertaa laukattaisiinkin puskat ryskyen.
“LAUKKAA!” Huudahdin, keräsin ohjat ja annoin laukka-avut. Ja Jyska nosti laukan. Joku ulkopuolinen voisi luulla, ettei Jyskan kaltainen työhevostankki, voi laukata tuhatta ja sataa, mutta hän on väärässä. Jyska laukkasi tuulen lailla ja silmistäni valui vesi. Tuntui niin hyvältä pitkästä aikaa päästää hevonen menemään niin lujaa kuin vain jaloista lähti ja olin niin ylpeä oristani, kun se hiljensi heti kuin vain pyysin. Ratsastuslenkkimme jatkui vielä yhden kierroksen verran rauhallisessa käynnissä ja sitten suuntasimme suorinta tietä tallille.
Talliin tullessani huomasin pesukarsinan olevan vapaana ja pääsimme Jyskan kanssa pesulle. Siis molemmat pääsimme, sillä kerran pesuletkusta irroitettuani, sai Jyska sen suuhunsa ja kasteli minut ja kaikki ympärillämme aivan läpimäriksi ennekuin ehdin ottaa vesiletkun Jyskalta pois.
Jyskan sain pyyhkeillä kuivaksi ja heppa pääsikin suoraan tarhaansa, mutta minun olisi pakko vaihtaa jotain kuivaa ylle.
“No kesä kuivaa” naurahdin ja suljin Jyskan tarhan portin.

20.04.2019: Eka ratsastus Mansikkametsässä © Sisla Mansikkametsän hoitokirjaan
Tänään päätin kammeta itseni liki 180 senttimetrin korkeuteen ja ratsastaa Jyskalla Mansikkametsän kentällä. Ilahduin tallille saavuttuani, kun huomasin, miten hyvässä kunnossa kentän pohja olisi ratsastamista ajatellen. Ei mutaa tai löllöä enää ollenkaan.
Ei menisi viime päivien hevosen puunaus -projekti ihan hukkaan.
Kevät on aina sitä aikaa, kun hevoset kuorruttavat tarhoissa temmeltäessään itsensä yltäpäältä mutaan. Olen yrittänyt varjella Jyskaa likaantumiselta parhaani mukaan, siinä kuitenkaan aina onnistumatta ja tänäänkin kun menin hakemaan poikaa tarhasta sain huomata orini olevan aivan villiintyneen näköinen. Mitkään loimet eivät olisi pelastaneet minua tältä mutamonsterilta.
Jonkin aikaa meni hevosta harjatessa ja puunatessa, mutta viimein olimme kentän laidalla valmiina aloittamaan päivän treenin.
“Pysyhän siinä hetki. Paikka!” Jätin Jyskan kentän keskelle seisomaan ja kävin hakemassa jakkaran, jotta pääsisin edes selkään. Kun käännyin takaisin päin huomasin orin seisovan kuin ruuvattuna siinä mihin olin sen seisomaan jättänyt.
“Jo olet hieno poika,” lepertelin palattuani ja annoin taskusta palan porkkanaa. Jonkun asian Jyska oli sentään oppinut täydellisesti entisellä omistajallaan :D
Nousin selkään, asensin jalustimet oikeaan mittaan ja lopuksi kiristin satulavyötä vielä reijällä. Koko tämän ajan orini seisoi järkähtämättä paikoillaan ja ihan aluksi ajattelin lämmitellä Jyskan antamalla sen kävellä löysin ohjin samalla tutustuen kenttään.
Ori kulkikin turpa maata viistäen, haistellen ja tutkien kentällä olevat este puomit tarkoin. Annoin sen tutkia ihan kaikessa rauhassa samalla itse hieman venytellen orin selässä.
Kun minusta näytti, että Jyska oli valmis keräsin ohjat ja nostin ravin. Ravailin kiertäen kenttää molemmissa suunnissa ja tein siirtymisiä käyntiin pyrkien itse mahdollisimman kevyisiin apuihin.
Jyskalle oli opetettu askellajien vaihdot ajaessa vain sanalliseen vihjeeseen ja aluksi sille oli aluksi super outoa, että joku hipelöi pohkeilla kylkiä ja muutaman kerran sainkin hyppypomppu sarjan ravinoston sijaan. Tänään kuitenkin ori alkoikin päästä tahtomastani jyvälle aika pian. Käytin kuitenkin vielä sanallisia vihjeitä pohje- ja istunta-apujen rinnalla, jotta Jyska oppisi näiden yhteyden.
Ravi - käynti harjoitusten jälkeen, kun minusta alkoi tuntua, että Jyskakin on kuulolla aloin ratsastamaan erikokoisia ympyröitä ensin ilman sen kummempaa taivuttelua ja pian aloin tässäkin herkistää oria kuuntelemaan pohjetta ja istuntaani. Huomasin, että poika taipui paljon paremmin oikealle kuin vasemmalle, joten teimme taivutteluja enemmän vasempaan.
Oikein hienon suorituksen jälkeen palkitsin Jyskan selästä käsin porkkanalla ja poika jaksoikin hienosti yrittää aina vain paremmin.
Sitten päätin hyödyntää kentällä olevia puomeja ja ratsastin niiden yli ensin käynnissä, jotta ori oppisi nostelemaan jalkojaan ja puomiharjoittelu tulisi sille tutuksi. Aluksi ajattelin, että puomit herättäisivät orissa edes jonkinlaista ihmetystä, mutta ei. Kaipa poika oli tottunut metsässä työskennellessään katsomaan myös jalkoihinsa. Ylitimme puomeja myös ravissa, mutta laukkatyöskentelyn jättäisimme ensi kerralle.
Puolen tunnin päästä olimme valmiit ja päätin jäähdytellä hevoseni ratsastamalla tietä myöten vähän matkaa ja kääntyä sitten takaisin tallille aikomuksenani venytellä poika kunnolla tämän ratsastuksen jäljiltä.
Ilma oli ihan muutamassa päivässä muuttunut jopa kesäiseksi ja koko luonto tuntui nauttivan pitkän talven jälkeen vihdoinkin lämpimistä auringon säteistä. Katselin Jyskan selästä, kun ojan pientareihin oli joka ikiseen aurinkoiseen kohtaan puskemassa jokin jotain vihreää tai jokin kukka, joka joutuisi sinnittelemään vielä viimeiset yöpakkaset. Jostain kuului laulujoutsenten hiljainen toitotus. Ne olivat varmaan löytäneet, jonkin sulan pellon, missä ruokailla.
Jyska kulki korvat rennosti kuunnellen ja kääntyillen. Parasta orissa oli sen rauhallisuus silloin, kun se tiesi olevansa töissä. Metsämaastossa ori olisi parhaimmillaan. Rentona puskatuupparina, jonka selkään uskalsi tuupata melkein kenet tahansa (jos ei siis korkeita paikkoja pelännyt) ja vaikka ori välillä itseään kaikenlaisilla tempuilla viihdyttikin, rakastuin sen hyväntahtoisuuteen ja lempeyteen, sekä järkähtämättömään taitoon lukea ihmistä kuin avointa kirjaa. Jyska jos joku tiesi, milloin kannatti olla kilttiä poikaa.
Saavuimme tien mutkaan, josta ajattelin kääntyä takaisin. Jyska olisi voinut jatkaa tien viertä rauhallisesti kävellen vaikka kuinka pitkälle, mutta kääntyi pyynnöstäni kotitallia kohden.
Talliin saavuttuani riisuin orilta varusteet ja päätin viedä Jyskan pestäväksi, olihan se kuitenkin hionnut jonkin verran ratsastaessa ja talvikarvakin oli kaikkeen syssyyn tippumassa, mutta huomasin pesupaikan olevan varattuna ruunikon ratsuponiruunan ja hänen omistajansa toimesta. Päätin siis vain harjata heppani karsinassa.
Harjauksen jälkeen venyttelin orin kunnolla. Ensin kaulaa ja niskaa kummallekin puolelle lähelle kuvetta ja sitten alas liki takajalkojen luo niin, että pojan oli oikein virutettava itseään yltääkseen porkkanaan.
“Ja sitten aaaalas,” maanittelin orin viemään päänsä etujalkojen välistä mahansa alle.
“Jaaa yyyyylöös,” nostin pääni ja näin jonkun kurkkivan karsinan oven yli touhujani. Olin varmaan näyttänyt aika naurettavalta eläytyessäni tähän heppajoogaan aivan satasella :D
Venyttelin vielä jokaisen jalan, minkä maasta irti sain ja päätin, että nyt riittää tältä päivältä.
Jyska sai jäädä kuivattelemaan karsinaansa pienen heinäannoksen kanssa ja Hertta oli luvannut järjestää Jyskalle täksi päiväksi hieman myöhemmän tarhauksen, jotta poika kerkiäisi vielä tänäänkin ulkoilla ihan hyvän aikaa.

Hertan vastaus: Tosi kivan pitkä ja kiva tarina! Palkaksi tästä saat 65 v€.

17.04.2019: Heppa häveyksissä (taas) © Sisla Mansikkametsän hoitokirjaan
Mietinpä vaan, että miten voi likipitäen tuhatkiloinen hevonen hävitä kuin tuhka tuuleen?!
Vielä hetkeä aiemmin Jyska oli kahdelta puolelta kiinnitettynä käytävällä ja liikehtien levottomasti.
“Noo poitsu! Malta hetki vielä niin saan tän sun rokkilettisi siistittyä ennen kisoja. Sit kun oon valmis, saat porkkanan tai vaikka kaksi, jos nyt oot vaan ihan liikkumatta,” lahjoin Jyskaa pysymään paikoillaan samalla, kun nipsin jakkaralla seisten itsepäisiä hajakarvoja orin harjasta. Olin ajatellut yrittää letittää pojalle kunnon nutturat harjaan kisojen kunniaksi, mutta eihän siitä mitään olisi tullut. Jyskan harja oli niin joka ilmansuuntaan harittava, että olisi mennyt ikä ja olkapäiden terveys lettejä väsätessä ja lisäksi orin hulttio ei olisi kestänyt liikkumatta niin kauan aikaa. Päädyin siis vain siistimään harjaa hiukan saksien kanssa.
Jyskalle ei odottelu maistunut ja se heilutteli vuoroin etujalkaa, vuoroin takajalkaa kuin miettien, että mitähän vielä tässä keksisin. Ihmisen kuvatus, kun oli tiukasti kieltänyt kaikenmoisen hyppelyn ja käskenyt olla liikkumatta. Jalkojaan ori silti heilutteli, ihan vain kiusaksi.
Orin rauhoituttua hetkeksi paikoilleen annoin taskustani pari porkkanaa palkkioksi ja jatkoin operaatiota. Leikkelin harjatuppusia kaikessa rauhassa kunnes Jyska näki jotain mielenkiintoista ulkona, nosti äkisti päätään ja liikahti minua kohden. En ollut varautunut yllättävään tönäisyyn ja kaaduin saksien ja jakkaran kanssa kolinalla lattialle. Ori hätkähti kaatumistani ja käänsi päätään kysyvästi minua kohti.
“Tuhma heppa. Oli taas voinut käydä huonosti näiden teräaseiden kanssa,” moitin Jyskaa kömpien ylös lattialta ja keräten sakset ja jakkaran lattialta.
Kaatuessani olin sohaissut itseäni saksilla toisen käden etusormeen ja siihen oli tullut pieni haava. Muutoin kaikki oli kunnossa.
“Sinä se olet kyllä yksi huonon tuurin hevonen. Tähän tarvitsee kyllä laastaria,” tuhahdin ja jätin Jyskalle sankoon muutaman porkkanan palasen aikeinani kipaista ihan pikapikaa ensiapulaukusta puhdistusainetta ja laastaria sormeeni.
Löysin ensiapulaukusta vaaleanpunaisia laastareita, joissa oli yksisarvisten kuvia ja sain sormeni pakettiin.
Palasin Jyskan luo. Paitsi, että Jyska ei ollut enää siinä mihin sen lähtiessäni jätin. Sankosta oli porkkanat kyllä syöty, mutta riimunnaruja, riimua saatikka niihin kiinnitettyä hevosta ei näkynyt sitten missään.
“Voi hiiden hiiden hiisi,” kirosin, kun marssin ulos tallista ja pihalla aloin huhuilla oriani, joka puolella pyörien.
“JYYSKAA tule minulla olisi sinulle porkkanaa,” maanittelin tallipihalla.
Hertta saapui paikalle ja ihmetteli, mitä mahdoin tehdä.
“Noo tämä saattaa kuulostaa hieman oudolta,” selitin hänelle ja kerroin, mitä oli sattunut.
Hertta kuitenkin ymmärsi tilanteen ja hän lupasi auttaa Jyskan löytämisessä. Päätimme lähteä jalkaisin etsimään kumpikin eri suunnalta ja vaihdoimme puhelinnumeroita, jotta saamme soitettua toisillemme, jos oriin löydämme. Annoin Hertalle vielä muutaman porkkanan taskuun.
“Mietinpä vaan, että miten voi likipitäen tuhatkiloinen hevonen hävitä kuin tuhka tuuleen,” päivittelin vielä ennen kuin lähdimme karkulaisen perään.
Itse lähdin oikealle. Hertta lähti vasemmalle.
Ehdin kävellä noin vartin verran kun puhelimeni soi. Sydän hyppäsi kurkkuun. Löysikö Hertta Jyskan?
Puhelimen ruudulla luki kuitenkin siskoni Amelien nimi.
“Ai sinä vain,” vastasin puhelimeen pettyneenä.
“Ai vain minä?! Voin minä soittaa myöhemminkin, jos se olin VAIN minä,” Amelie aloitti.
“Anteeksi en tarkoittanut pahalla… Kuule voitaisko oikeasti jutella myöhemmin? On hieman kiire,” vastasin ja suljin puhelun vastausta odottamatta. Huoli Jyskasta alkoi painaa.
Välittömästi puhelun suljettuani puhelimeni soi uudestaan tällä kertaa se oli kuin olikin Hertta.
“Löysin Jyskan! Käänny ympäri ja kulje tietä myöten Mansikkametsän naapuritalolle,” kuulin Hertan sanovan.
Laitoin juoksuksi ja pian saavuinkin naapurin pihalle. Siellä näin Hertan ja Jyskan ja naapurin rouvan, joka syötteli jo possua muistuttavalle hevoselleni pullapitkosta isoja murusia hevoseni mussuttaessa pullaa tyytyväisenä.
“Tämä on ihan uskomatonta,” mietin hetken tyrmistyneenä.
“Miten tuo hevonen osaakin olla tuollainen.” Kohtaus olisi voinut olla suoraan, jostain elokuvasta, paremminkin komediasta!
“Tämä sinun hevosesi pitää leipomastani pullasta,” rouva myhäili. “Tuli itse kuistilta hakemaan. Pakkohan tuolle oli vähän antaa.”
Kiittelin pikaisesti rouvaa huolenpidosta ja sanattomana lähdin Jyskan ja Hertan kanssa kävelemään tallille päin. Matka tallille sujui rauhallisesti ja palautin orin tarhaansa. Onneksi loppupäivä sujui rauhaisasti ja mitään ihmeempää ei enää sattunut.

Hertan vastaus: Superkiva tarina! Toivottavasti teillä lähtee pian sujumaan paremmin ja onneksi Jyska löytyi :) Palkaksi tästä saat 50v€.

25.03.2019: Mansikkametsään saapuminen © Sisla Mansikkametsän hoitokirjaan
Olin aivan poikki, kun viimein illan pimetessä saavuin autollani Mansikkametsän pihalle. Olin jo etukäteen soittanut Hertalle, että meillä menisi myöhälle tänään saapumisemme kanssa, sillä tämä hepan kutaletta ei ollut näkynyt lähdön hetkellä enää missään. Miten voi liki tonnin edestä hevosta hävitä kuin tuhka tuuleen juuri silloin, kun traileri kaartaa pihaan ja pakkaaminen on suoritettu hevosta lukuun ottamatta.
Inhosin muutenkin pakkaamista ja pelkäsin koko ajan, että jokin oleellinen unohtuu matkasta. Esimerkiksi Jyskan rehusäkit tai riimunnaru.
No sitten, kun totesin, että juu ei oripoikaa ei vaan näy enää misään, vaikka juuri olin sen karsinaan ottanut laittanut sille kuljetussuojat jalkaan ja loimittanut matkaa varten, alkoi stressi lähennellä jo maksimi lukuja. Matkaan pitäisi päästä, jottei pimellä tarvitsisi ajella ja navigointi perille olisi helpompaa. Sysälästä Mansikkametsään kertyisi kuitenkin muutama sata kilometriä.
Tallin käytävältä löytyi ensimmäinen vihje. Irronnut kuljetussuoja. Poimin sen maasta ja lähdin ulos tallista. Seuraava johtolanka orin sijainnista oli toinen kuljetussuoja aitan edustalla ja eipä aikaakaan, kun havaitsin kolmannen suojan taas vähän matkan päässä aitan toisella kulmalla.
Aitan kulmalle päästyäni kuulin kanalalta kanojen hätääntyneen kotkotuksen ja riensin kanalaa kohti. Ja mitä näin? Jyska oli puolittain kanalan ulkotarhan sisällä ja mutusteli sangen tyytyväisen näköisenä kanoille antamaani kauraa ruokintakiposta.
Meillä Sysälässä kanat saavat siis ulkoilla katetussa kanatarhassa näin keväisin ja usein käyn kanoille viemässä kaikenlaisia herkkuja tuonne tarhaan ja nyt sinne oli tunkenut itsensä liki tuhat kiloinen hevonen kanojen kauroilla mässäilemään.
Ei ole totta!
No äkkiä Jyskaa riimuista kiinni, hieman kauraa mukaan ja oriin kanssa juoksujalkaa traileriin. Onneksi poika ei enää pullikoinut lastauksessa vaan kiipesi kiltisti kyytiin viimeisten kauran rippeiden houkuttelemana.
Heppa autoon ja pikainen Googletus voiko kaurayliannostukseen kuolla (ei voi kuulemma, mutta extra energiaa siitä voi heppa saada) ja auto kohti Vantaata.
Mansikkametsän pihalla trailerin luukkuja avatessani huomasin, ettei Jyska jakanut kanssani matkaväsymystä. Ori oli aivan intopiukeana ja tanssahteli trailerissa niin, että koko vaunu heilahteli puolelta toiselle.
Jyska kuitenkin rauhoittui, kun peruutin sen alas lastaussiltaa ja ori pysähtyi lopuksi keskelle pihaa tuijottelemaan uutta kotiaan. Talliin löysimme aika pian ja Jyskan uusi karsina odotti poikaa tyhjillään. Päästin pojan karsinaan ja katselin sitä hetken, kun se pyöri ympyrää ja pörhisteli unenpöpperöisille karsinanaapureilleen. Se käyttäytyi kuin pahainen kakara, joka on vetänyt tölkillisen liikaa energiajuomaa.
Jätin Jyskan karsinaansa kunhan ensin olin varmistanut, että karsinan ovi pysyy varmasti kiinni oripojankin käsittelyssä.
Nakkasin vielä yöheinät Jyskalle, rapsutin sitä poskesta ja huikkasin hyvät yöt talliin.
Vihdoin pääsisin itsekin nukkumaan.
Tässäpä vähän aloitustarinaa :D Toivottavasti ei ole kamalan sekava, kun tätä näin yömyöhään kirjoitan.

Hertan vastaus: Tää oli tosi kiva aloitustarina sulta! Saadaan nähdä että minkälaisiin seikkailuun täällä joudutaankin Jyskan kanssa! Odotan innolla sulta lisää tarinoita! :) Palkaksi 50v€ :)

Virtuaalihevonen / Kuvat © www.foto-vik.ru / Varusteet © Equestrian PRO

©2019 Sysälä - suntuubi.com