Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Päiväkirja

Tallityöntekijöiden kuittaukset, tarinat ja lyhyet päivän fiilikset sekä eläinlääkärin lausunnot ja valmennukset kirjoitetaan Päiväkirjaan.

 

<  1  2 

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on yhdeksän miinus yksi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Sisla
Kotisivut: http://sysala.suntuubi.com/

10.03.2017 19:33
Novan kanssa suoritimme Joystormissa 10. maaliskuuta BH-kokeen hyväksytysti pistein 63 :D

Nimi: Cherry
Kotisivut: http://cherlia.suntuubi.com/

08.03.2017 10:22
Eläinlääkärikäynti 8.3.2017

Hei! Tulin tekemään tilaamasi hoidot Valtille, Potille ja Senarille.

Valtti
Suloinen tilastoruuna käyttäytyi tälläkin kertaa varsin mallikelpoisesti, eikä sitä tarvinnut edes rauhoittaa hampaiden raspaukseen. Kuten aiemmalla käynnillä jo mainitsinkin, sillä oli piikkejä alahampaiden sisäreunassa ja ylähampaiden ulkoreunassa. Sain ne raspattua hyvin pois ja vaikka suu voikin olla hetken aikaa melko arka, on Valtti jo pian takaisin treenissä. Ruuna tuntui itsekin olevan varsin helpottunut päästessään piikeistä, tai sitten se vain huokaisi helpotuksesta päästessään suunavaajasta eroon.

Potti
Potilla oli tällä kertaa vuorossa kaikkien jalkojen kengitys. Ruuna käyttäytyi hieman lapsellisesti vältellessään jalkojen nostamista, mutta saimme kuitenkin kengät kaikkiin jalkoihin. Irronnut kenkä ei onneksi ollut ottanut mukaansa juuri ollenkaan jo muutenkin hieman heikkolaatuista kaviota. Hevonen sai alleen kaikkiin jalkoihin sivukäänteelliset hokkikengät pohjallisilla. Edelleen suosittelisin pitämään Potin kengitysvälin lyhyenä, jotta sen kovia kokeneet kaviot kestävät mahdollisimman pitkään.

Senari
Senarille oli vuorossa kaulan ja lavan alueen hieronta. Ruuna ei tavalliseen tapaansa suuremmin välittänyt käsittelystä. Jännitys kaulassa ei ollut ainakaan vähentynyt, joten hierominen osui kyllä kreivin aikaan. Tekemistä riitti, mutta pikkuhiljaa suurin jännitys saatiin katoamaan. Myös lavan alueelta ruuna oli jumissa, muttei aivan niin pahasti. Hieronta kannattaisi ehdottomasti uusia jopa pariinkin kertaan, jotta saadaan Senari hieman parempaan kuntoon. Syytä tallaiselle jumiutumiselle en osaa sanoa, mutta loimituksesta ei varmasti olisi haittaakaan. Myös satulan sopivuus ja oikea liikkumistapa kannattaa varmistaa.

Raspaus 60v€
Kengitys 100v€
Hieronta 70v€
Matkakorvaus 30v€

Lasku 260v€
Eräpäivä 15.3.2017

Vastaus:

Maksettu :)

Nimi: Cherry
Kotisivut: http://cherlia.suntuubi.com/

28.01.2017 01:19
ELäinlääkärikäynti 28.1.2017

Hei! Hurmaus tuli klinikalle ruunattavaksi.

Hurma sähläsi tavalliseen tapaansa tanssahdellessaan hieman ihmeissään klinikan sisätiloihin. Nopeasti se rauhoitettiin ja sukuelinten alue pestiin huolellisesti. Orin olessa varsin iäkäs ruunattavaksi se päätettiin ilman muuta ruunata nukutettuna ja haava ommella kiinni. Lisäksi Hurman rotu toimi perusteena tälle, sillä suomenhevosilla on pystyssä ruunatessa suuri riski kuolla suolien ulos valahtamiseen. Hurman kaataminen sujui normaaliin tapaan, eikä leikatessa tullut komplikaatioita. Leikkaushaava ommeltiin kiinni, jolloin jatkohoito on lähinnä haavan puhtaanapitämistä. Ensimmäinen viikko koppilevossa, mutta taluttelu mahdollisimman usein pitää usein tuoreen ruunan paremmin järjissään, eikä siitä ole haittaa haavan paranemiselle. Toisena viikkona Hurma voi jo hyvin mennä sairastarhaan, mikäli kuumetta ei ole ja leikkaushaava ei vuoda tai turvottele. Noin kahden viikon jälkeen normaaliin treeniin voi alkaa palailla. Hurma heräili normaaliin tapaan nukutuksesta ja pääsi vielä samana päivänä kotimatkalle. Toivotaan, että kaikki menee hyvin! Pitäkää kuitenkin mielessä, että voi mennä puolikin vuotta, ennen kuin iäkkäänä ruunatulla hormonitaso laskee. Opitut orimaiset tavat eivät välttämättä ikinä katoa.

Ruunaus 150v€

Lasku 150ve
Eräpäivä 4.2.2017

Cherry
Klinikka Cherlia

Vastaus:

Maksettu :)

Nimi: Sisla
Kotisivut: http://sysala.suntuubi.com/

15.01.2017 16:44
Aamulla 15. tammikuuta lähdimme kohti kisakeskus Chermiaa osallistumaan mätsäreihin. Mätsäreiden piti olla leikkimieliset, mutta minä olin aloittanut hevosten puunaamisen jo perjantai aamulla pesemällä kaikki konit kovista pakkasista huolimatta. Onneksi tallissa oli aina kotoisan lämmintä ja tallissa kuivattelu sujuisi kaikilta osin hyvin.
Lauantaina Cherlian eläinlääkäri oli käynyt tarkastamassa heposet ja tökännyt niille tarvittavat rokotukset. Kaikki oli mennyt loistavasti ja hepat olivat pirteitä ja terveitä turvasta kintereisiin. Hyvillä mielin pääsimme siis lähtemään.
Lauantai ilta kului pakatessa ,sillä aamulla olisi aikainen lähtö kilpakeskukseen.

Kello oli varttia vaille kahdeksan, kun saavuimme koko konkkaronkka kisapaikalle. Hienoja hevosia oli aivan joka puolella ja olin jo vähällä katua tuloamme. Häpeä kuitenkin unohtui aloittaessani Potin viimeistelyn, sillä puoliveristen kehä alkaisi aivan pian. Kuinka hienolta Potti lopulta näyttikään. Karva kiilsi ja olin tyytyväinen työhön jonka olin eilen ja toissapäivänä tehnyt.
Kehässä jännitin pirusti. Potti oli hermostunut ja jouduin kiertämään sen kanssa ympyröitä jatkuvasti ja kun Tuomari vilkaisi meitä silmälasiensa alta jouduin vain hymyilemään anteeksipyytävästi.
Arvosteltavana Potti ei viihtunut ollenkaan vaan vispasi häntänsä sotkuun, heitteli päätään ja polki jatkuvasti paikoillaan. Kun sain konin kaikki raajat pysymään maassa näytti Potti seisovan kuin kameli. Minua hävetti. Tänään ei ollut Jackpotin päivä luki arvostelupaperissa, jonka rypistin pettyneenä. Potti sijoittui luokkansa viimeiseksi.

Iita odotti malttamattomana päästäkseen tutkimaan paikkaa johon olimme saapuneet. Se haisteli ilmaa ja korvat ja silmät vain pyörivät päässä.
Kehän reunalla sain pidellä ponia kuin suurta koiraa, joka tahtoi väen väkisin käydä tarkistamassa ihmisten taskut herkkujen varalta.
Kehässä Tuomariin Iita suhtautui yltiö ystävällisesti. Syliin olisi varmaan kiivennyt, jos en olisi pidellyt riimunnarusta kiinni tarpeeksi tiukasti. Hän ei arvostanut ystävällistä tammaa ja ponin punaista karvaa kalliista jakkupuvustaan nyppiessään ojensi minulle lappusen, jossa luki oikein kivarakenteinen tamma, mutta aivan liian päällekäyvä.
Sijoitus oli tyydyttävä.

Seuraavaksi olisi Kelmin kehä ja päätin tehdä Kelmin kanssa kaikkeni, jotta kolmas kerta sanoisi toden.
Olin rauhallinen ja Kelmikin näytti luottavan tilanteen hallinta kykyyni kehän laidalla. Kehässä kaikki meni loistavasti vuoroomme asti. Kylmän tuulen takia Tuomarin sihteeri oli pukenut jossain välissä ylleen kirkkaan keltaisen tuulipuvuntakin ja Kelmi säikkyi ihan hillittömästi takin omituista kahinaa. Pitelin parhaani mukaan pystyyn loikkivaa hevosta, mutta vilkaistuaan Kelmin suuntaan Tuomari päätyi ratkaisuun, ettei edes arvioisi hermoheikkoista hevostani.
Kelmi sijoittui muut hevoset -luokan viimeiseksi.

Lastatessani hevosia kotimatkalle mietin katkerana ja häpeissäni, etten enää ikinä osallistuisi minkaanlaisiin näyttelyihin olivatpa sitten, miten leikkimieliset tahansa.
Hakiessani Pottia, Iitaa ja Kelmiä autoon tupattaviksi, näin pienen pojan silittelevän Kelmiä ja Iitaa. Lähemmäksi päästyäni sanoin pojalle, ettei hänen pitäisi lähestyä vieraita hevosia tietämättä millaisia ne ovat luonteeltaan voisi sattua hassusti, jos hevonen päättäisi tehdä jotain yllättävää. Poika katsoi minuun ja kertoi hevosteni olevan tosi kilttejä. Hän tiesi sen. Sitten poika kääntyi Kelmin puoleen ja kuiskasi hevoselle “Sie olet kaikista kiltein ja kaunein hevonen täällä, muulla ei oo väliä”. Hän silitti vielä Kelmiä ja Iitaa ja palasi ihmisten joukkoon.
Katselin siinä paikoillani kolmikkoa vielä pitkään ja lopulta lähdin taluttamaan hevosiani kohti lastauspaikkaa tälläkertaa tietäen, että hevoseni olivat tehneet vaikutuksen ainakin yhteen ihmiseen ja se on tärkeintä.

Nimi: Sisla
Kotisivut: http://sysala.suntuubi.com/

22.12.2016 17:07
Ramma lopetettiin kroonisen ontumisen takia juuri ennen joulua 22.12.2016

Ilman Rammaa talli tuntuu tyhjältä.
Kukaan tallissa ei enää vaatimassa kovaäänisesti ruokaa turpansa alle. Kukaan ei kolistele mielenosoituksellisesti karsinan seiniä, jos ruoka-ajasta on kulunut luvattoman kauan. Kukaan ei pidä huolta, että tallissa ja tarhassa säilyy kuri ja järjestys, eikä kukaan ole enää kukkahattuilemassa.

Sisla

Nimi: Sisla
Kotisivut: http://sysala.suntuubi.com/

19.06.2016 16:20
“Sataa sataa ropisee…”

Koko loppuviikon oli satanut rajusti. Kotiovelta talliin juostuaan pusakan helmasta sai puristaa melkein ämpärillisen vettä. Hevosiakin selvästi keljutti sisällä kökkiminen ja osa kolisteli tympääntyneinä karsinoissaan talliin tullessani.
Hevosten olisi pitänyt päästä kesälaitumille juuri tänä viikonloppuna, mutta kesämyrsky, joka oli katkaissut koko pitäjästä sähköt, oli pilannut viime hetkellä suunnitelmat. Sähköä, kun ei saanut laidunten sähköpaimeniin ja vara-aggregaattia tarvittiin talon ja tallin tarpeisiin.
Viikonloppuna kului monta paketillista kynttilöitä ja vanhan myrskylyhdyt valaisivat tallia. Onneksi kesäyöt eivät ole enää pilkkopimeitä.

Lauantaina jyrähteli kunnolla ja taivas välähteli. Vettäkin satoi niin, ettei ratsastuskentän salaojat enää vetäneet pisaraakaan ja kenttä muuttui suureksi kuralätäköksi. Onneksi pahin rajuilma kuitenkin pysytteli järven toisella puolella, eikä vyörynyt vesialueen yli.

Sunnuntaina hevoset pääsivät taas tarhaamaan. Hepat ottivat rapakoista ilon irti ja illalla riitti kuraisia hevosia ja paikattavia loimia. Muutamien heppojen loimet taitaa olla parempi uusia kokonaan. Paikkaaminen olisi vain turhaa työtä. Pitää ainakin Pottille ja Evelle shoppailla uudet loimet.
Sunnuntaina myös ratsastin hevoset läpi. Niin kuin olin aavistellutkin kaikilla virtaa riitti kaikenlaisiin kolttosiinkin.

Hevoset olisivat valmiita siirtymään täysipäiväisesti vihreälle, mutta kesälaitumille siirto taitaa jäädä ensi viikonloppuun.
Pyydänkin yksityisten omistajia ilmoittamaan, jos on jotain toiveita hevosensa laitumelle laskun suhteen. Suunnitelmissa on laittaa ruunat ja tammat sopivissa laumoissa muutamalle isolle kesälaitumelle ja oriit erikseen hieman kauemmas parin yksilön laumoihin.

Sisla

Nimi: Pammee

06.04.2016 11:15
>>Veni vidi vici<<
Huhtikuu | Cyneweard Marshall

Nojaan haka-aitaa vasten ja katson, miten Jose ja Marshall treenaavat loskaisella kentällä. Lehmänkirjava hevonen on kurassa ja miehen otsalla on hiki, mutta kumpikin näyttää silti nauttivan tekemisestä. Jose kannustaa ratsua vielä kerran laukkaan kentän päästä päähän ja kaartaa sitten nätisti luokseni aidan viereen. Tältä päivältä treeni on sitten tässä.
"No? Miltä näytti?" Jose kysyy hymyssä suin.
"Sä saat ton näyttämään ihan sairaan helpolta", totean ja Jose naurahtaa.
"Calfy on vähän pässinpää, mutta kyllä se ihan kyvykäs hevonen on. Kyllähän se siellä kisoissakin nähtiin", latinomies virnuilee. "Tää poika tarvii vaan hyvän kontaktin ratsastajaan, ei se muusta oo kiinni."
Naurahdan epäuskoisesti ja pudistan päätäni. "Toki siitä näkee, että sillä on laukkahevosen ylpeä luonne ja, että mistä se on kotoisin. Hahah, sehän jätti muut jo lähtöviivalla syömään pölyä. ...Mutta mulla ja sillä ei taida kemiat oikein pelata."
"Koitetaan", Jose virnistää ja laskeutuu alas orin selästä. "Tuu tänne!"
"Ei!"
"Pammee, hei, se on sun hevonen. Täytyyhän sun sillä voida ratsastaa", Jose ojentaa vaativana kättään minua kohti ja minä puolestani peräännyn aidasta kauemmas. Epäluuloinen katseeni käy Marshallissa, joka sekin luimistaa korviaan ja hörähtää.
"Huomaatko, sekin käskee mun pysyä kaukana", yritän selitellä, mutta Jose vain tuhahtaa ja katsoo minua sillä ilmeellä, joka kertoo, ettei minulla nyt ole valinnan varaa. "Onko pakko?" kysyn surkeaa teeskennellen.
"On!"

Pienen säädön jälkeen istun ratsastuskypärä päässäni orin selässä, jäykkänä kuin viisivuotias. Jose pitelee Calfya suitsista ja kehottaa minua rentoutumaan. Pitelen kaksin käsin kiinni satulasta ja pelkään silti putoavani.
"Ei tämä nyt noin kauheaa ole", Jose vitsailee nähdessään vakavan naamani.
"Älä viitti, sä tiiät etten mä oo ikinä ollu mikään heppatyttö", sanon takaisin.
"No, nytpäs olet", poika tiukkaa takaisin ja hymyilee leveästi. Kierrämme kentän hitaasti ja Jose taluttaa koko matkan. Jalkani tärisevät, kun vihdoinkin pääsen takaisin vakaalle maalle.
"Kyllä me susta kuule tyttö vielä ratsataja tehdään", Jose toteaa, kun palaamme kentltä tallille päin.
"Just joo", tuhahdan.


//Ja Marshallin kisakalenteriin voisi lisätä villien kisojen kohdalle:
20.03.2016 | laukka | Sysälä | Sisla | lämminveriset | 1./3.
28.02.2016 | mätsärit| Mango | Naxu | lämminveriset | PUN2

Nimi: Sisla
Kotisivut: http://sysala.suntuubi.com/?cat=1

03.03.2016 00:07
Napsautin kypärän lukon kiinni ja vedin talviratsastushanskat käteeni. Tartuin Valttia suitsista ja ohjasin sen tallin ovesta ulos. Parkkipaikan kulmalta nousin betoniporsaan päältä selkään ja kiristin satulavyön.
Lähdimme rennosti hömpöttelemään tietä myöten valtatielle päin. Vähän matkan päästä katosimme metsään pienelle kiemurtelevalle polulle, joka johti syvemmälle metsään. Tämän polun kivet ja kannot Valttikin tunsi, joten meno oli varmaa ja keinuin selässä puoliunessa.
Ylämäen juurella päästin pojan laukkaan. Nautin viimasta vasten kasvoja ja pieni pakkanen sai posket kihelmöimään ja herätti lopulta.
Saavuimme lammen rannalle. Jäällä tuuli oli muodostanut lumesta kasoja ja kiertelimme näiden ympäri puuterimaisen pakkaslumen pöllytessä. Laukkasimme lammen jäällä lyhyen matkaa lammen vastarannalle ja oikaisin rantasaunan vierestä tallipihalle päin. Annoin Valtin ponnistella umpihangessa hetken tehden erilaisia kiemuroita ja polkuja.
Lopulta löysimme tallipihalle ja laskeuduin satulasta, löysäsin vyötä ja otin kypäräni pois.
Talliin astellessa huomasin kakkos karsinassa uuden asukin, joka hiukkasen hermostuneena katseli tulijoita.
Purin Valtin varusteet ja nakkasin selkään hiukan ison hikiloimen, jonka alla ruuna karsinassaan värjötteli.
Vastakkaisesta karsinasta kuului tyytymätöntä puhinaa, kun komea mustavalkea hevonen pyöriskeli karsinassaan. Hetken ori mulkoili tyytyväisenä ruokiaan mussuttavaa Valttia ja asettui sitten selkä käytävälle päin raskaasti huokaisten tehden selväksi, ettei hän ollut tutustumis tuulella.

Kotona Valma oli paistanut pikkuleipiä. “Joko ne uuden hevosen omistajat lähtivät? Olisi tässä heillekin ollut.” Puhuessaan hän ojensi minulle nipun papereita. “Lue nämä sinäkin läpi. Ja allekirjoita.” Valma jatkoi kaataessaan maitoa lasiin.
Katsoin paperinippua, joka sisälsi kaiken tärkeän Cyneweard Marshallista, karsinan vuokraamisesta ja sopimuksista. Huokaisten paneuduin papereihin ja söin samalla muutaman pikkuleivän.

Nimi: Pammee

28.02.2016 17:38
>> Alku aika hankalaa <<
Helmikuu | Cyneweard Marshall

Orista näkee, ettei sitä huvita yhtään, kun yritän houkutella sitä ulos trailerista kaikin keinoin. Pyydän, maanittelen, rukoilen, tarjoan sokeripaloja, kiroan ja lopulta huudan ja vedän kaikin voimin suitsista, mutta hevonen ei liikahdakkaan. Se tuijottaa vuoroin minua ja vuoroin tallipihaa pää matalalla ja korvat luimussa pärskähdellen välillä tympääntyneenä. Jos se osaisi puhua, se taatusti käskisi minun luovuttaa ja lähettää itsensä takaisin rapakon taakse maminsa luokse. Hänen Majesteettinsa on äärimmäisen tyytymätön saamaansa kohteluun ja katsoo halveksuen pientä, suomalaista hevostilaa sekä minua, sen uutta omistajaa, joka ei paljoa hevosten päälle ymmärrä.
"C´mooon, pliiiiiissss, tuu ulos sieltä", rukoilen Hänen Korkeuttaan, mutta mitään ei tapahdu. "Et sä sinnekään voi jäädä."

Luovutan suitsista repimisen vasta, kun Jose palaa tallilta päin, jossa hän kävi hoitamassa paperisodan puolestani ja tsekkaamassa Marshalin karsinapaikan. Mies naurahtaa tilanteen nähdessään ja pudistaa huvittuneena päätään.
"On siinä jääräpäinen hevonen", hän tokaisee ja ottaa suitset käsistäni. Tuhahdan ja ristin käteni puuskaan rintani päälle. Mulkoilen mokomaa kaakkia ja se mulkoilee minua samalla tavalla takaisin. Ja ajatteleekin taatusti samoin... "Varmaan ensimmäinen, joka päihittää tämän meidän jääräpäisen naisen tässä", Jose jatkaa naureskellen ja lyö minua leikkisästi olkapäähän, mutta minua hänen vitsailunsa ei huvita.

Katson vierestä, kuinka hän menee ohitseni traileriin Marshalin kaveriksi ja taputtaa oria muutaman kerran lavalle. José 'the horse whisperer' García tekee taikansa; juttelee rauhallisesti orille ja taluttaa sen lopulta sievästi alas ramppia pitkin. Niin että näin tämä olisi pitänyt hoitaa...
"Mä koitin tuota..." väitän hammasta purren, minkä nuori mies kuittaa pelkällä naurahduksella. Hävinneenä osapuolena seuraan perästä, kuinka tottunein ottein Jose käsittelee tempperamenttista oria taluttaessaan sen Sysälän tallirakennukseen ja sille vuokrattuun karsinaan.
"Tämä kaveri vaatii kärsivällisyyttä, muttei se suinkaan mahdoton ole", Jose yrittää lohduttaa sulkiessaan karsinan oven.
"Mm-m", ynähdän, "Mutta miksi just mun pitää ottaa se vastuulleni?" kysyn huokaisten. Onhan Marshall toki upea hevonen. Majesteettinen pintabian ja vieläpä ihan eliitti luokkaa suvultaan, mutta... Äh...
Jose vain hymyilee. Sanoo, ettei kannata murehtia ja että kyllä tämä tästä. Vaikka alku vaikuttikin hankalalta niin lopussa vielä kiitos seisoisi. Enkä voi olla muuta kuin kiitollinen siitä, että Jose on tässä samassa veneessä kanssani ja vieläpä vapaaehtoisesti.

Nimi: Sisla
Kotisivut: http://sysala.suntuubi.com/?cat=1

09.02.2016 23:42
Ilta oli valoisa, liian valoisa. Piha kiilteli jäisenä, mutta ei ollut pakkasta.
Yksikin huolimaton askel ja ääriään myöten täynnä olevat ämpärit leviäisivät maahan.

Hevoset odottivat jo. Malttamattomina niinkuin aina.
Tallin ovella huokaisin helpotuksesta ja laskin toisen ämpärin maahan. Tartuin vapaalla kädellä kahvasta ja kiskaisin oven auki. Ehkä liiankin voimallisesti, sillä silloin pito kengistä katosi ja lensin perseelleni loskasotkuun.
Ämpärit sain pelastettua. Toisin kävi takilleni, jonka hiha tarttui huitoessani oven kahvaan ja repesi. Kiroten keräsin itseni ja kapusin ylös.

Hevoset saivat rehunsa ja mutustivat niitä tyytyväisinä karsinoissaa.
Minua hymyilytti, kun kurkkasin Valtin karsinaan. Tuo heppa osaa tehdä ihmiset onnellisiksi.
Varsinkin mussuttaessaan rehujaan.

Nimi: Sisla
Kotisivut: http://sysala.suntuubi.com/?cat=1

18.01.2016 22:13
Onneako hevosenkengästä?

Klonk klonk klonk kuului Potin kävellessä tallikäytävällä. Tiesin jo ennen jalan tarkistamista, mistä oli kyse.
“Taas irtokenkä” puuskahdin ääneen kuin vahvistaakseni oman epäilykseni. Potin vasen takanen ei vaan tahtonut pysyä kengässä, vaikka pakkasen kiristyessä ja maan jäätyessä hevosen alla täytyi olla hokit.
Rajalan Ukon traktori kääntyi pihaan, yskähti muutaman kerran ja sammui. Rajalan Ukko hyppäsi ohjaamosta ja potkiskeli ikälopun ajokkinsa renkaita itsekseen jupisten. Huomatessaan minun uteliaan katseen kiirehti selittämään, pakkasen olevan liikaa ajokilleen. “Minun oma syyni, kun en laittanut sitä lämpiämään.” hän selitteli.
“Voisitko vilkaista Pottia? Sen kenkä lonksuu taas.”
Rajala kaiveli tongit työkalupakista ja irroitti kengän kokonaan.
Laskin Potin karsinaan. Nyt olisi jaettava hevosille heinät. Ramma mulkoili jo nälkäisenä karsinastaan.
“Illalla laitan kengittäjälle postia ja kysyn neuvoja Potin kenkien kanssa”, sanoin ääneen varmistaakseni, etten vain unohda tuota.

Nimi: Sisla
Kotisivut: http://sysala.suntuubi.com/?cat=1

21.12.2015 22:43
Tässä tulevat Sislan lellikit

Jackpot eli Potti
Sairaan nopee Draamakingi
Jos Potin luonnetta alkaa selostamaan ensimmäinen asia, joka mieleen tulee on Potin tapa rynnätä perä lentäen tarhaan. Myös tarhasta haettaessa taluttaja jää riimut kädessä pölypilveen ihmetelemään kuraista rakettia, joka säntäilee edestakaisin tarhassa.
Kun Pottia on ensin saanut metsästää tarhasta kuin villiä mustangia, se osottautuukin ihan kivaksi hevoseksi joka seuraa taluttajaansa vaikka minne.
Ei Potti oikeasti hankala hoidettava ole. Hieman arvaamaton liikkeissään ja kärsimätön. Hiton kärsimätön.
Jos satulavyö ei menekään ensimmäisellä kiristyksellä siihen oikeisiin reikiin voi unohtaa koko homman. Kiristää sen sitten selkään noustessa. Ja pinteleiden kierritys on niin pitkäpiimäistä hommaa, että laittajaa on kiva kiusata nostelemalla jalkoja tai hypähtelemällä. Jospa laittais sittenkin ne tavalliset suojat ja jättää ne uudet pintelit sinne kaappiin.

Cathy's Kalarama eli Ramma
Karsinasta kyttäävä kukkahattutäti
Ramma on melkoinen kiusanhenki. Tallissa tamma on pahansuopa naapurikyylä, jollaisia jokaisen naapurustosta varmasti jokunen löytyy. Ja mitä olisikaan asuinalue ilman tälläistä valituksia jakelevaa mummelia. No tylsäähän se olisi.
Kyllä se niin on, että on elämää suuremmat asiat kunnossa, kun hän jaksaa valittaa melkoisen mitättömistä asioista. Asiat voisivat siis olla tallissamme huonomminkin.
Näihin ongelmiin on onnistuttu löytämään ratkaisu sijoittamalla Ramma tallin rauhalliseen nurkkaan. Siellä tamma saa äksyillä rauhassa ja muut kaviokkaat saavat mussuttaa kauransa niinkun itse haluavat.
Ramma tekee myös töitä silloin kuin hänelle itselle se sopii. Aamulla tai kauneusunien aikaan noin kello kahdelta on turha tamman selkään kavuta. Ei siellä mitään kuitenkaan saa aikaiseksi.

FH Senaattori eli Senari tai Senu
Perussuomalainen työmiäs
Senari on rehti suomalainen työmiäs. Tekee työnsä ääneen kitisemättä, mutta syvällä sisällään kyräillen jatkuvasti pomonsa typeryyttä.
Välillä Senari luulee itsestään liikoja ja saattaa yrittää jotakin temppua, mutta yleensä johtoporras on pannut jo niskoittelun merkille ja kerkeää kiristää hihnoja ja saada tämänkin vastalauseen tukahtutettua.

World Brother eli Valtti tai Vallu
Mamman kiltti lellikki/mussukka
Valtti on kiltti heppa. Jopa aivan liian kiltti. Sysälän muiden hevosten porsastelua katsotaan jopa läpi sormien, sillä ne ovat aina olleet hieman oikukkaita. Mutta jos Valtti sattuu vaikka heräämään väärällä kaviolla ja hiukan painaa korvia niskaan karsinaan tultaessa, ovat maailmankirjat sekaisin. Kun ei Valtti KOSKAAN tee niin.
Valtti sietää kaiken ja on aina hyvällä tuulella lähdössä töihin tai milloin mihinkin.

Monday Morning eli Monni tai Morkkis
Hän joka ei koskaan tahtonut kasvaa aikuiseksi
Monnin typerien kujeiden uhriksi joutuu varmasti, jos tamman kanssa työskentelee. Sisla kertoo tarinaa pienestä ponista, joka ei pysynyt millään aidoissa ja karkumatkoilleen otti yleensä muutaman kaverihepan mukaan. Kun tähän kehtaa naurahtaa epäuskoisena iskee Sisla Monnin harjat syliin ja sitten saa aivan vapaasti mennä koittamaan tamman huumorintajua. Voi sanoa, että jää kakkoseksi.

(Tällaisiksi olen Sysälän hevoset pääni sisällä kuvitellut)

Nimi: Sisla
Kotisivut: http://sysala.suntuubi.com/?cat=1

22.11.2015 19:00
Heräsin Novan haukkumiseen. Hapuilin kännykkääni yöpöydältä, mutta en löytänyt sitä. Huoneessa oli aivan pimeää. Nousin sängystä ja kurkistin ikkunasta, mutta näin vain pimeän tallipihan. Napsautin valot päälle ja siristelin hetken ennenkuin silmät tottuivat kirkkaaseen valoon.
Alakerrassa iso kaappikello raksutti tasaisesti ja viisarit ilmoittivan kellon lähestyvän kahta.
Novan haukku katkesi. Olin jo kuitenkin saanut saappaat jalkaan, joten päätin käydä tarkistamassa pihan.
Ulkokuistilla seisahduin kuuntelemaan. Vain hiljaisuutta.
Säpsähdin kahta kolahdusta.
“Samperin kaappikello”, sanon ääneen kuin rauhoittaakseni villinä laukkaavan mielikuvitukseni.
Naksautin taskulampun päälle ja annoin valokeilan kulkea pihan yli. Sitten suuntasin Novan luo. “Millonkas poika on haukkumaan oppinut?” kysyin. Ei minkaanlaista vastausta. “Nova! Nova?!” huhuilin.
Kurkistin koppiin ja totesin sen tyhjäksi.
Kutsuin koiraa tähyillessäni taskulampun kanssa metsää.
Pian mustavalkoinen otus ryntäsi pusikoista läähättäen. Tarrasin pannasta kiinni kuin peläten koiran katoavan taas pimeään ja napsautin lukon Novan pantaan. Lukko ja panta olivat molemmat täysin ehjiä. “Kumma juttu. Ihan kuin joku olisi päästänyt sinut irti,” tuhahdin. Hiljalleen kauhukuvat tulvivat mieleen. Entä jos olisikin sattunut jotain. Joku olisi yrittänyt viedä koiran tai…
Päätin ottaa Novan sisälle täksi yöksi.
Hain Novalle vesikuohon huoneeseeni ja levitin lattialle viltin. “Sinä saat nukkua tässä”, mutta poika loikkasikin sängylleni ja sukelsi täkkini alle. “Okei, mutta nukut jalkopäässä” sanoin tuuppiessani karvakasaa syrjemmälle. Kävin nukkumaan Novan tuhistessa jaloissani.
Aamulla heräsin lattialta käpertyneenä koiranvilttiin Novan kuorsatessa sängylläni.

Nimi: Sisla
Kotisivut: http://sysala.suntuubi.com/?cat=1

11.11.2015 20:19
Sysälän Halloween maasto

“Lämpötila +5 astetta. Puolipilvistä ja puuskittaista tuulta.” Luin läppärin näytöltä. “Onneksi ei tule vettä tänään”, hihkaisin Valmalle ja sammutin koneen.
Vilkuilin ikkunasta jo kärsimättömänä istuessani keittiön pöydän ääressä. Olin sytyttänyt myrskylyhtyjä ja isoja ulkotulia hieman valaisemaan. Muutoin piha oli täysin pimeänä.
Kello oli jo varttia vaille kuusi. “Ovatkohan kaikki eksyneet,” mietin. Pimeällä Ison tien risteyksestä ajoi helposti ohi. Aikaa tappaakseni selailin eilisen päivän lehteä kiinnittämättä erityistä huomiota mihinkään uutiseen.
Viimein auton ajovalot valaisivat pihaa. Hyppäsin saappaisiini ja nappasin mukaani tuulenpitävän takkini.
“Tervetuloa Sysälään! Muita ei ole vielä näkynyt. Haluatko laittaa hevosesi hetkeksi karsinaan, jotta voimme aloittaa varustamisen sitten yhtäaikaa?” Pidemmälle en ehtinyt, kun jo toinen auto kaartoi pihaan.
“Olenko pahasti myöhässä?” kysyi tyttö, joka rupesi välittömästi purkamaan kahta hevosta autostaan.

Talsin talliin tajuten, etten itsekään ollut vielä edes päättänyt hevosta, jonka kanssa lähden pimeään metsään rämpimään. Aika nopeasti päädyin kuitenkin Valttiin. Se olisi luotettava ja soveltui johtohevosen tehtävään.

Kun kaikki olivat vihdoin saapuneet, annoin luvan varustaa hevosia tallissa. Kun varusteet, heijastimia ja eväitä unohtamatta, oli saatu hevosille niskaan lähdettiin vain kuun valaisemaan metsään.
Valtti kulki verkkaisesti välittämättä puiden oksia pyörittävästä tuulesta. Tallipihan turvallisten valojen kadottua näkyvistä iloinen puheen sorina vaimeni ja kaikki rupesivat kuuntelemaan tarkemmin metsän rasahduksia. Syksyinen metsä osaa sitten olla pelottavan hiljainen. Välillä jostain kuului, kun jokin metsän asukas pinkaisi karkuun tieltämme ja rapisteli puissa ja pusikoissa. Jotkin hevosista säpsyivät ensin rasahduksia, mutta kun lisäsimme vauhtia, eivät nekään enää kiinnittäneet outoihin ääniin huomiota.

“Tuolla näkyy valoa,” joku letkassa suhahti. Olin jo pelotellut retkeläisiä Käyhkön saaren kummitusvaloilla, mutta nämä valot tulivat laavulle viritetyistä lyhdyistä ja kuulin kaikkien huokaisevan helpotuksesta, kun nousimme hevosten selästä ja pääsimme laavulle lämmittelemään nuotion ääreen.
Kaivelin makkarat sekä muut eväät satulalaukusta ja jaoin ne kaikkien kesken. Nuotion loimussa makkaroita paistaessa oli loistava tilaisuus nostattaa hiuksia pystyyn vielä vähän lisää kertomalla kummitusjuttuja. Ja kaiken kuulemansa jälkeen tuntui kuin metsän äänet olisivat mielikuvituksen laukatessa saaneet aina vain pelottavamman merkityksen. Pöllön huhuilu muuntui yksinäisen aaveen avunhuudoksi ja puiden varjot pimeydessä vaaniviksi olennoiksi.

Makkaran tuoksun houkuttamana, joku oli saapunut leirimme läheisyyteen. Se oli pysyttellyt piilossa metsän pimeydessä, mutta tilaisuuden tullen kävi viemässä osansa eväistämme. Kaikkien mielestä asialla olivat maahiset tai tontut.

Kotimatka alkoi nuotion sammuttua hiljakseen hehkuvaan hiillokseen. Tällä kertaa kaikki ilmaisivat haluavansa tallille suorinta reittiä. “Kerkeämme tallille ennen puoltayötä, jos se rauhoittaa teitä,” sanoin vilkaisten kännykästä kelloa. Matkalla ei sattunut sen kummempia ja vaikka kuinka tähyilimme järven rannalla, ei Käyhkön saaren valoja näkynyt. Oikeastaan koko saarta ei sen sijaintia tietämätön erottanut ollenkaan, sillä järven selkäkin oli mustaakin mustempi. Ketun joku sanoi kuitenkin nähneensä juoksevan pellolla ja vaikka me muut kuinka yritimme sitäkin tähystää, emme nähneet vilaustakaan.

Tallin pihalla osa ulkotulista oli jo sammunut. Kiirehdimme talliin purkamaan varusteen hevosilta. Hevoset saivat viettää yönsä Sysälän hevosten karsinoissa ja aitasta löysivät kaikki itselleen lopulta mieleisen nukkumapaikan ja Sysälän tiluksille laskeutui unelias rauha.
Kaikkien nukkuessa tallipihan poikki tassutteli kiukuspäissään pieni hahmo, jonka jokapäiväinen puuro kulhollinen oli päässyt kaiken pelottelun keskellä unohtumaan...

Nimi: Monica
Kotisivut: http://www.lehtomaki.suntuubi.com/

11.11.2015 15:48
Me oltiin tänään pakattu hevoset autoon ja lähdetty Sysälään, halloweenmaastoon. Sisu oli pörissyt karsinassaan ja kuolannut ovenpielessä nojailevia kuljetussuojia koko yön niin, että ne olivat likaisemmat kuin naapurikarsinan shetlanninponin sadeloimi. Niinpä matkaa hidasti se, että jouduimme etsimään kaappiemme perältä ponikokoisia kuljetussuojia lähes puolituntia. Sitten pääsimme matkaan. Verna oli astellut koppiin mukisematta, kun taas Sisu oli aiheuttanut lisää ongelmia. Pian kuitenkin sekin saatiin ahdettua koppiin, ja lähdimme matkaan.

Olimme kierrelleet kuoppaisia pikkuteitä jo hetken, ennenkuin löysimme oikean, umpeenkasvaneen ja kuoppaisen polun joka pitäisi navigaattorin mukaan olla tie Sysälään. Sitten kuitenkin tallirakennus tuli näkyviin, ja onneksi siellä oli eloa. Ratsastajat hevosineen purkivat niitä autosta ja mekin parkkeerasimme jonon jatkeeksi. Kun Sisu pääsi ulos autosta, se vain tuijotteli hämmästyneenä, mikä tapahtuma tämä onkaan, missä jännittyneet ratsastajat, verryttelyalue, kisakanttiini ja katsojat? Ehei, olimme tulleet Sysälän järjestämään halloweenmaastoon.

Kun ratsastajat olivat päässeet hevostensa kyytiin, kiristettiin jalustimet sekä satulavyöt, ainoastaan Anthon oli uskaltautunut Sisun selkään satulatta. Ehkä se toi turvallisuuden tunnetta, vaikka Sisu ei nyt ihan varmajalkainen maastohepo ollutkaan. Sitten kaikki lähtivät johtoratsukon perään kapeaa polkua pitkin. Pimeys jo laskeutunut, rasahdukset saivat hevoset jännittymään, oliko siellä verta vaaniva vampyyri vai lakananvalkea haamu? Ensimmäisen viiden minuutin ajan Anthon vakuutti että jos tielle tulee joku hirviö, hän taistelee ja pelastaa muut pinteestä. Vaikka kyllä tiesin, että häntä jännitti varmaan enemmän kuin minua. Sitten alkoi tuulla. Puskat alkoivat heilua ja puut kahisivat lähes äänettömästi. Verna askelsi tavallisen rennosti, kuin aina. Ainoastaan Anthonilla oli enemmän pidättelemistä, Sisu kun halusi porhaltaa suoraan kiltin suomenhevosen hännänjuureen.

Sitten pääsimme pitämään tauon, jalkauduimme ratsujen selästä ja sytytimme nuotion jonka äärellä kerroimme karmivia kummitustarinoita samalla, kun paistoimme makkaraa. Lähtiessämme takaisin minusta tuntui, että metsä oli pelottavampi kuin takaisintullessa. Ehkä se johtui pelottavista kummitustarinoista, ja aivan kuin nuotiopaikalta olisi kuulunut rapinaa ja louskutusta...

Nimi: Asta
Kotisivut: http://lyytikkala.suntuubi.com/?cat=20

29.10.2015 22:35
Kirjoittelin tämän Halloween-retken tarinan näin etukäteen, sillä en luultavasti kerkeä viikonloppuna istahtamaan tietokoneen ääreen pidemmäksi toviksi :-)

Hirmuisaa Halloweenia,
Asta & Pulmu

"Olin aina kuvitellut kotikaupunkini Reiman olevan hiljainen pikkupaikkakunta. Sellainen surullisenkuuluisa suomalainen pitäjänpahanen, joka oli aikoinaan ollut kukoistava maalaisyhteisö, mutta jonka asukasluku oli sittemmin kääntynyt jyrkkään laskuun. Vaan ei. Sysälän mannuilla tuntui olevan vielä hiljaisempaa. Aika oli kuin pysähtynyt: ihmisiä ei ollut mailla tai halmeilla, mutta vanhoja, pikku hiljaa rapistuvia talonröttelöitä ja navettavanhuksia nökötti siellä täällä. Näkyvin elonpilkahdus oli niitetyt pellot: jonkunhan ne oli täytynyt pistää matalaksi puimurinsa kanssa. Viljavainioita reunusti tummanpuhuva metsä, joka huokaili paljon eläväisemmin kuin pystyyn kuollut kylänraitti tai peltoaukeat.

Onnekseni Sysälän pihapiiristä löytyi kuitenkin elämää. Rento puheensorina helisi kirpeässä syysilmassa, olihan meitä retkelle lähtijöitä yhteensä viisi kypäräpäätä ja kaksikymmentä kaviota. Viiden ratsukon ryhmä siis. Omaksi hevosekseni olin valinnut tutun ja turvallisen Pulmu-tamman. Sen lämpimässä, punaruskeassa selässä ei varmasti alkaisi liikaa hirvittää, vaikka metsän siimeksissä tapahtuisikin kummia.

Alkutohinoiden jälkeen lähdimme matkaan. Ilta oli jo pitkällä ja aurinko ajat sitten painunut mailleen. Maisemat uinuivat hämärtävän pimeyden peitossa. Tuuli vihmoi ajoittain peltoaukeilla, mutta muuten sää oli aavemaisen rauhallinen. Kunnon syysmyrsky olisi ehkä ollut näissä olosuhteissa jopa vähemmän pelottava vaihtoehto! Sen syyksi olisi voinut laittaa sieltä täältä kuuluneet rasahdukset tai muut selittämättömät äänet.

Pulmu askelsi tasaisesti kohti pellonreunalta syvenevää metsää. Edessä kulkeva kimo puolveritamma heilautteli päätään hermostuneesti, eikä ihme – olihan tänään sentään pyhäinmiestenpäivä. Kuusipuiden väliin pujahtaessamme vetäjähevonen päätti kajauttaa ilmoille komean hirnahduksen, aivan kuin kertoakseen metsän maahisille, haltijoille ja eläimille, että täältä tullaan, halusitte tai ette!

Aikamme samoiltuamme päätimme pitää hengähdystauon. Tähän tarkoitukseen sopi mainiosti havupuiden alla lepäävä laavu nuotiopaikkoineen. Ajatus lämpöisestä, leikkisästi loimuavasta leiritulesta rauhoitti hieman villinä laukkaavaa mielikuvitusta. Laskeuduimme alas satuloista, purimme retkieväiksi tarkoitetut makkarapaketit tykötarpeineen ja lopuksi talutimme vielä hevoset laavun nurkalle lepäilemään. Juuri kun olimme kääntäneet selkämme, alkoi nuotiopaikalta kuulua vaimeaa tassutusta, rapinaa ja tuhinaa. Kaksijalkaiset jähmettyivät säikähdyksestä paikoilleen, hevoset taas pyristelivät otteesta irti sännätäkseen pakoon. Kun pääsimme kauhunkangistuksesta yli, säntäsimme takaisin nuotiopaikalle todetaksemme sen autioksi – hiljaisuus oli laskeutunut takaisin laavun luokse, eikä ympärillä näkynyt ristinsielua. Maassa lojui auki revittyjä muovikääreitä ja puoliksi järsittyjä makkaranpalasia. Järkevimmät osanottajat totesivat jonkin eläimen kähveltäneen makkarat, mutta itse tahdoin uskoa, että näiden nurkkien tonttu-ukot olivat käyneet hakemassa osuutensa retkieväistä. Oli niin tai näin, päätimme kuitenkin vielä sytyttää nuotion ja antaa hevosten rauhoittua hetkisen.

Tunnelma oli sopivasti viritelty ja mikäs muukaan olisi tyynnyttänyt vauhkoontuneita mielipoloisiamme, kuin vanhat kunnon kummitustarinat. Sain kuulla Käyhkön aavesaaresta ja kylän hylätystä juna-asemasta, jonka tunnelissa saattoi yhä edelleen kuulla kiskojen kirskuvan.

Tovin tarinoituamme nuotio alkoi hiipua ja hevosetkin kääntyillä pitkästyneinä. Totesimme yhteistuumin, että nyt olisi varmasti parasta aloittaa paluumatka. Se sujuikin ripeästi: uskoisin, ettemme olleet Pulmun kanssa ainoa ratsukko, joka halusi mahdollisimman nopeasti pois synkän metsikön siimeksestä. Tallipihassa huokaisin helpotuksesta – olimmehan kaikki päässeet ehjin nahoin takaisin ihmisten ilmoille. Tai no, jos kyseistä sananpartta voi tällaisessa peräpitäjässä käyttää...

Saattelimme ratsut yöpuulle ja hiivimme itsekin aittaan nukkumaan. Tosin vanhan rakennuksen nitisevät ja natisevat nurkat pitivät yhtä jos toistakin retkeläistä hereillä: eihän sitä tiennyt, jos vaikka itse makkaravaras oli tulossa takaisin säikyttelemään!"

Nimi: Sisla YP
Kotisivut: http://sysala.suntuubi.com/?cat=1

21.10.2015 13:07
Hevosten kanssa hommailu ei aina ole ruusuista.

Pienen heppahöperön unelmahan on oma talli täynnä täydellisiä hevosia, joiden kanssa voi rakennella pilvilinnoja. Kun olin ala-asteikäisestä asti haaveilin kavereitteni kanssa hevosesta, joka hyppää pelottomasti ainakin 150 ja osaa kaikenlaiset kouluväännöt. Lisäksi heppa on itse varsasta koulittu ruusukehai ja luonteeltaan yleensä tulta ja tappuraa, jottei kukaan muu selkään edes uskaltautunut kavuta.

Todellisuus tuli kovasti vasten rakenneltuja pilvilinnoja. En kuitenkaan sano kenellekään, ettei saa haaveilla ja luoda unelmiaan, mutta itseltäni otettiin luulot pois rajusti ravistellen.
Omalla kohdalla tajusin kilpatallilla hoitaessanin huippuhevosia, ettei elämä siellä ole oikeastaan sellaista kuin kuvittelin. Itse olen täysin puskasta tullut ratsastaja, joten jo siitä tiesin lopulta, etten siihen sakkiin kuulu.

Sysälän hevosten kanssa olen huomannut, että tilan elämä on vuoroin huoletonta hevosenleikkiä vuoroin kaaoksen omaista eteenpäin pökkimistä.
Tällä hetkellä Ramman kipeä selkä aiheuttaa harmia sillä juuri, kun luulin rahojen riittävän hevosille uusiin varusteisiin kuten satuloihin ja sen sellaisiin, kaikki säästät uppoavatkin Ramman eläinlääkärikuluihin. Ja kun selän kipeytymisen syynä luultavasti on se huonosti istuva vanha satula.

Muuten menee ihan hyvin. Potin kanssa on tullut aina useammin onnistuneita treenejä. Poika on iskussa ja kisakentillä meidät entiset puskaryntäilijät nähdään varmasti jo pian:)
Valtille ja Monnille olen miettinyt vuokraajan tai hoitajan ottamista, sillä molemmille pullaponeille ekstra huomio, ja treeni, tekisi hyvää. Varsinkin kesän pitkän laidunkauden jälkeen. Lisäksi Senarille pitäisi hommata kärryt. Tai vanhat lantakärryt voisivat hätätilassa kelvata aitan perältä, jos niitä hieman laittaisi parempaan kuntoon.

Lisäksi toivetta on tullut maastoesteistä. Kunhan Rajalan Ukko kaataa metsänsä niin eiköhän siitä muutama myyntiin epäkelpo tukki meille esteeksi kelpaa;) Pitää järkätä jonkin näköiset talkoot, jotta saadaan estepölkyt edes metsään. Taitaa Senari joutaa tukkihommiin kuten asiat ennen vanhaan hoidettiin.
Olisihan tuo kiva kokeilla miten omiltakin hepoilta sujuu metsässä esteen ylitys. Löytyisi vaan jonkun valmentajan, joka olisi valmis tulemaan tänne peräkylille neuvomaan, omalle puupää sakille, miten asiat hoidetaan.

Sisla

Nimi: Sisla YP
Kotisivut: http://sysala.suntuubi.com/?cat=1

15.10.2015 09:28
Ilta-aurinko kultasi puiden latvukset. Syksyn ruska ei ollut vielä kerennyt Sysälään asti, vaan puut olivat loppukesän vihreitä. Kävin kunnon sylillisen heiniä ja kiikutin ne Monnille tarhaan. Tamma alkoi mutustamaan heiniään tyytyväisenä, vaikka tarhakin oli vehreä.
Hain hevosten riimut aitasta ja menin ensin Senarin portille huhuilemaan ukkoa sisälle. Yöksi oli luvattu melkein myrskytuulta, joten näin parhaaksi pistää hevoset yöksi sisälle.
Senari antoi kiinni nätisti ja kiikutin herran karsinaansa.
Senarin viereen hain Potin, jonka mielestä uusi naapuri kolmos karsinassa oli tunkenut hänen alueelleen. Potti kiersi hermostuksissaan karsinaa ympäri korvat niskassa. Uusi tulokas oli hämillään naapurinsa reaktiosta ja yritti kovasti olla pottuuntuneelle naapurilleen mieliksi.
Loppujen hevosten kanssa ei ollut ongelmaa ja pian kaikki olivat sisällä alta aikayksikön.

Talsin talolle ja repäisin tallin asioita käsittelevästä mapista sivun, jossa oli tallin pohjapiirros. Sitä täytyisi hieman muuttaa, jotta saataisiin jonkinmoinen naapurusto sopu aikaan. Lyijykynällä hahmottelin hevosten nimiä kasinoihin ja päädyin nopeaan ratkaisuun siirtää Ville tallin neljän karsinan seinustalle Cican kanssa. Potti sai toverikseen Valtin, jonka kanssa tarhaus on sujunut loistavasti.
"Näillä mennään", huokaisin silmät väsyneenä papereiden tihrustamisesta. Satuin vilkaisemaan kelloa, joka näytti kymmentä vaille kymmentä.
Puin vielä tallikengät jalkaan ja kipaisin tallille laittamaan hevoset yöpuulle. Tuuli oli yltynyt jo navakaksi ja vielä vihreät lehdet riivittiin pakolla puista. Tallin vintillä ulisi aavemaisesti, mutta hevoset olivat tähän jo tottuneen ja nuokkuivat kaikessa rauhassa karsinoissaan. Potti kyttäili vielä Villeä alta kulmiensa, mutta pahemmaksi tilanne ei ollut yltynyt.
Sammuttelin valoja tallista ja tarkastin, että ovi salpautui kunnolla. Kävin vielä hakemassa tuulen riepotteleman loimen metsän rajasta ja heitin sen varusteaittaan. Sitten talsin talolle ja luettuani hetken sammuivatkin valot yllättäin. Sähkökatkot eivät näillä peräkylillä olleet harvinaisia ja tilanteen korjautuminen saattoi viedä päiviä.
Päätin käydä nukkumaan. Huomenna joutuisimme kaivamaan vara-agregaattin jostain varaston uumenista, jotta saadaan sähköä talliin ja tarhojen paimeniin.

Nimi: Sisla
Kotisivut: http://sysala.suntuubi.com/?cat=1

22.09.2015 21:18
Ramma odotti tallikäytävällä kahdelta puolelta kiinnitettynä, jotta saisin epämääräisen nahkaremmi sotkun näyttämään suitsilta. Muutaman avatun soljen ja selvetetyn nahkahihnan jälkeen sain suitset sopimaan tamman päähän.
Olin päättänyt juoksuttaa tamman kevyesti ennen ratsastusta, jotta näkisin miltä tamma tänään vaikuttaa.
Ratsastuspelto oli vihdoin siinä kunnossa, ettei tarvinnut kastella jalkojaan tai kahlata. Ramma sai tehdä ensin käynti-ravi-käynti siirtymisiä ja sitten ravi-käynti-pysähdys-peruutus-ravi jumppaa muutaman minuutin.
Juostuaan pois enimmät turbot päätin heittää juoksutusliinat kuusenoksaan, iskeä kypärän päähän ja nousta kannon päältä tamman pyöreään selkään. Satulaa Rammalla ei ollut olemassakaan, sillä edelliseltä omistajalta ei satulaa tammalle mukaan saanut. Liekkö Ramma koskaan satulaa omistanutkaan.

Kävelimme rauhallisen lenkin ensin lähimaastossa ja sitten etsimme mukavan suoran tien pätkän, jossa saattoi kokeilla laukkaa. Tammalla oli raskas työhevosmainen laukka, vaikkakin vahtia löytyi. Liikaakin.
Yrittäessäni hidastaa laukkaa, jotta Ramma saisi, hukattuaan tasapainonsa, jalkansa takaisin halintaansa, tamma pudottikin kiitoraville. Ei onnistunut tällä kertaa.

Takaisin tallille päin suunnatessa pölähti, jostain puskasta iso rusakko tielle poukkoilemaan.
Ramma sai sätkyn. Sulavalla balettihypyllä tamma ponkaisi pusikkoon. Enhän minä siinä loikassa mukana pysynyt ja löysinkin itseni ojan pohjalta. Putosin märälle sammaleelle, joten mihinkään ei sattunut, mutta ratsastusvaatteet olivat litimärät.
Hetken jouduin metsästämään tammaa ja vihdoin kolmen karkaamisen, maanittelun ja lukemattomien ärräpäiden jälkeen tamma oli saanut vapaudesta tarpeekseen.
Loppu kotimatka tallin pihaan sujuikin ihan kiitettävästi.

Tallilla olikin vieras hevosauto pihassa. Lähemmäksi päästyäni näin tytön, joka taputteli hevosta. "Odotinkin upeaa hevosta, mutta en osannut kuvitellakkaan, että se olisi noin upea!" hihkaisin tytölle, joka käänsi katseensa minuun. "Hei olen Sisla. Sinähän olet jo laitellut paikat pojalle valmiiksi." "Kolmos karsinako se nyt oli?"
Haastellessani availin samalla Ramman suitsien solkia.

Talutin tamman tarhan portille ja vasta silloin muistin ojauinnista kuraiset ratsastusvaatteeni. "Nii just, hyvämpä kuvan taas annoin itsestäni," kyräilin pyyhkiessäni enimpiä mutia housuista. Päästin tamman tarhaan ja hain sille vielä loimen päälle. Sitten kiiruhdin talolle ja haistoin jo eteisestä, että Valma oli paistanut pullaa.

Nimi: Elsi

16.09.2015 15:07
~ Saapuminen Sysälään ~
Mihin olinkaan hevoseni majoittanut... Tai no, äitinihän se tallipaikan oikeastaan meille valitsi, joten ei ollut mikään ihme, että paikka oli maalaistalli. Mä kun olin niin toivonut kunnon keskusta, jossa olis ollut hevosille juoksumatot ym hienoudet.

Kappas... seuraava onkin mun pysäkki, painoin stop-nappia. Bussi pysähtyi ja hyppäsin ulos. Äiti oli matkalla Marlan kanssa ja mä tulin suoraan koulusta. Onneksi ei tarvinnut kauaa odotella, kun äiti ajoi jo pysäkille hevostraileri perässä. Äiti nappasi mut kyytiin ja lähdettiin ajamaan. Tiellä joku vanhempi mies ajoi traktorilla "No just, toikin varmaan joku kylähullu. Traktori on merkki siitä et nyt ollaan landella", puuskahdin äidilleni joka ei sanonut mitään. Vihdoin saavuttiin tallille. "Nojoo, ei tää oo niin paha, aika maalainen, mut jollain tavalla tosi sympaattinen", mietin itsekseni.

Äiti alkoi auttaa mua lastaamaan Marlan ulos trailerista, kun joku tuli tallista reippain askelin. Tämä arviolta parikymppinen nainen tuli luoksemme ja esitteli itsensä.
"Sisla, tallin omistaja", nainen ojensi kätensä ja mä katsoin hetken aikaa kuin hölmö ennenkuin tajusin itsekin ojentaa ja ravistaa kättä. Sisla kätteli vielä mun äitiä, jonka jälkeen talutettiin Marla trailerista.

Sisla jutteli hetken aikaa äitini kanssa ja mä taluttelin Marlaa tallipihassa. Pihaan ajoi saman tien traktori, jonka tunnistin tiellä ajaneeksi traktoriksi. Voi että mua nolotti, kun mies hyppäsi pois traktorista ja tuli tuttavallisesti mua kättelemään.
En hämilläni osannut sanoa kun vain oman nimeni ja "ihan hyvin", kun mies kysyi kuinkas täällä voidaan. Sisla tuli myös miehen juttusille, jonka jälkeen hän ohjasi meidät Marlan uudelle karsinalle.

Loppupäivä meni talliin tutustuessa. Ehkä tallin porukka vaikuttaa hiukan erilaiselta, mutta ihan mukavalta. Oisin vaan kuvitellut, että täällä on enemmän porukkaa, mutta kyllä mä pienemmässäkin porukassa viihdyn.

Vastaus:

Toivotan teidät Marlan kanssa tervetulleiksi Sysälään.
Anteeksi kauhea sekamelska täällä.
Mietin tässä, miten hevoset olisi parasta tarhata... Marla saa ensin itselleen oman tarhan ja sitten voidaan katsoa sujuuko yhteiselo jonkun tallin hevosen kanssa.
Vapaa karsina Potin vierestä on Marlalle ja varusteet voit asettaa aittaan hyllyille.

Sisla

Ps. Ajatuksena olisi, että kirjoitan itsekin tarinoita, joissa olisi kommentia tallin porukalle. Olisiko hassu idea?

Nimi: Elia Lehto

15.09.2015 21:02
Villen saapuminen
Heräsin varttia yli viisi aivan virkeänä ja täpinöissäni. Tänään olisi se päivä jolloin Ville saapuisi. Ville, oikealta nimeltään Flight For Glory xx, on siis englannintäysiveriruuna jonka olin ostanut radalta 2000 punnalla viime Englannin reissulta. Se on entinen laukkahevonen jonka ura ei ollut kovinkaan nousujohteinen, joten sen omistajat olivat päättäneet myydä sen. Halvallahan pikku poika siis lähti, mutta hyvään kotiin ja normaalin hevosen elämään pääsee.
Itse jännitin aivan hirveästi sillä onhan kyseessä ensimmäinen virallisesti oma hevoseni. Ja edessä on myös mutkikas ratsunkoulutus, sillä Villeä ei ole koskaan ratsastettu muulla kuin pienellä laukkasatulalla.

Aamupäivän ympäriinsä sinkoiltuani ja laitettuani paikkoja valmiiksi Villeä varten, kuulin viimein hebosauton äänet Isolta tieltä. Ryntäsin innoissani vastaan ja tuskin pysyin housuissani kun kuljettaja talutti matkasta väsyneen ja hölmistyneen steppaavan ruunan alas ramppia. Katselin sitä hetken kauempaa ihastuksissani. Ville katseli ympärilleen haistellen ja hirnahtikin muutaman kerran. Kävelin kuljettajan luo ja kiitin häntä. Otin Villen riimunarun käteeni ja silitin sen silkkistä kaulaa. Lähdin taluttaamaan sitä tallipihalla samalla ajatellen mitä tulevaisuus toisikaan tullessaan tämän hömelön kanssa!

Nimi: Sisla YP
Kotisivut: http://sysala.suntuubi.com/?cat=1

10.09.2015 10:02
Herätys kelloni soi ensimmäisen kerran vartin yli kuusi. Hapuilin puhelintani yöpöydältä, mutta se luiskahtikin sormistani lattialle. Ongin kuoret ja akun sänkyni alta kyräillen. Eikä se vanha Samsung tietenkään toiminut enää vaikka kuinka uhkailin heittäväni sen seinään ja hankkivani uuden hienomman kapulan. Vaihdan vaikka Nokialaiseen!
Heitin puhelimen sängylle ja marssin alas.

Oli lauantai. Valmalla oli asioita hoidettavanaan kylällä ja siksi hän oli jo lähtenyt. Hevosten aamuheinät jäivät siis minun kontolleni. Otin hedelmäkorista omenan ja puraisin siitä palasen samalla, kun tungin ratsastussaappaita jalkaani.

Hengitys höyrysi. Kesä oli mennyt liian nopeasti. Kävelin aittaan ja tempaisin rehuhuoneen oven auki. Kostealla ilmalla se jumittui yleensä tiukasti kiinni.
Lastasin kottikärryyn pari sylillistä heinää. Hakisin muut rehut ja veden myöhemmin. Kuskasin kiikkerät kottarit tarhoille ja heittelin heinät hevosille. Kärryt kuskasin takaisin ja rupesin mittailemaan muita rehuja. Rehuämpärit vein hevosille valmiiksi karsinoihin odottamaan. Sitten kiiruhdin kaivolle ja pumppasin sankot niin täyteen kuin uskalsin, ettei vesi loiskuisi yli. Kävin kaatamassa vedet karsinoiden kaukaloihin ja jouduin tekemään vielä yhden kaivoreissun, jotta kaikki saivat juomansa.

Otin hevosten riimut mukaan ja talsin tarhoille. Ensin tarkastin, että tarhoissa oli hevosille vettä. Samalla silmäilin, että aidat olivat kunnossa ja sitten aloin pyydystämään hevosia tarhoista.
Potti ja Valtti olivat tarhan portilla vastassa ja sain niille helposti riimut päähän ja pian molemmat mutustivat jälkiruokarehujaan karsinoissa. Sitten Ramma, joka ei taaskaan suostunut yhteistyöhön. "Ramma! Jäät ilman jälkiruokaasi!" uhkailin. "Pysy siinä. Odota." maanittelin. "Noin hieno tamma."
"Odota, älä nyt mene! Perkule!" kiljaisin, kun tamma viime hetkellä heitti päänsä ylös ja ravasi kymmenisen metriä tarhan nurkkaan. "Jää sitten," tuhahdin ja kyyristyin aidan ali.
Hain Senarin ja vikkelän vuonistamman sisälle ensin ja sitten Rammakin suostui kiinni otettavaksi.
Hevosten mutustellessa rehujaan, ajattelin siivota tarhat. Hain lantakottarit, keräsin ne täyteen ja kippasin lantalaan.

Tallissa jäin katsomaan Valttia. Se oli niin söpö, kun se söi kaurojaan.
Vasta silloin tajusin, etten ollut itse syönyt kuin omenan. Keitiössä Valma oli jättänyt minulle leipää ja teevettä, joka oli jo kyllä jäähtynyt. Vilkaisin kelloa. Se näytti kahtakymmentä vaille kymmentä.

Nimi: Sisla YP
Kotisivut: http://sysala.suntuubi.com/?cat=1

07.09.2015 12:41
Sade rummutti vanhan talon peltikattoa. Aamu oli mennyt kahvikupin ääressä koomatessa, mutta nyt oli pakko ratsastaa hevoset, sillä Potti tulisi pian aidoista läpi. Kiskoin kumpparit jalkaan ja talsin märän tallipihan poikki. Inhosin vesisadetta. Koko kesä oli ollut pelkkää kuraa ja märkiä, mutaisia laitumia. Peltoa ei voinut käyttää sillä ojat tulvivat ja maa ei vetänyt enempää vettä. Lisäksi tiestä oli tullut niin kuoppainen, ettei kylille päässyt autoaan rikkomatta.

Potti kökötti metsän laidassa, mutta minut huomattuaan se tallusteli portille. Se antoi helposti kiinni ja vaikutti olevan mukavalla päällä.
Tuuli vihelsi tallin ylisillä. Ukko saisi korjata tallin räystäät, joista vesi ikävästi roiskui pahaa-aavistamattomien tallilaisten päälle. Ja ylisten repsottava ikkunalauta keipaa muutamaa naulaa. Sidoin Potin käytävälle ja annoin sille palan Valman leipomaa leipää, jonka olin aamulla taskuuni tunkenut.
Kirosin. Olin unohtanut Potin varusteet aittaan. Punnitsin hetken uskallanko jättää Potin talliin. "Minulla menee sekunti", sanoin ja juoksin sateessa aitalle. Kahmaisin pojan varusteet ja ryntäsin takaisin.
Avasin tallin oven ja kummastuin. Potti oli täysin välinpitämättömän oloisena ja juuri siinä mihin sen jätinkin. Ainoa muutos oli, ettei riimunnaru ollut enää missään kiinni.
Poika seisoi syyllisen tyynenä, katsellen kummastustani. "Helvetin kiero olet", jurailin samalla solmien riimunarua kiinni käytävällä olevaan tankoon.

Vedin Potin karvan kertaalleen läpi hikiviilalla ja sitten harjasin sen kunnolla kaikesta kurasta. Sovitin suitset päähän ja kuolaimet suuhun. Potti kalisteli kuolaimia mielenosoituksellisesti suussaan ja ravisteli itseään oikein nautinnollisesti. Vettä roiskui joka puolelle. Asettelin huovan selkään ja päätin mennä ilman satulaa, sillä minulla oli jalassa vain kumpparit. Potin jalkoin vielä heijastin suojat ja olin valmis sateeseen.

Nousin kaivon kannelta selkään ja asettelin vielä huopaa mukavammin. Vesi tunkeutui vaatteitteni alle välittömästi. Äkillinen vilunvärystys kulki selässäni.
"Ei helkkari". Sade oli sortanut osan polusta ja se oli nyt aivan löllöä. Liuuin alas selästä ja tartuin tiukasti Potin suitsiin. Maiskutin ja määrätietoisesti lähdin kävelemään mutalikkoon.
Potti oli täysin erimieltä. Hänhän ei kavioitaan sottaa. Hevonen laittoi maiskutuksista huolimatta vastaan kunnes päättikin valtavalla loikalla ylittää mutalikon.
Mutaa roiskui jokapuolelle. "Kiitti vaan kauheasti", jupisin pojalle. "Etkö joskus voisi uskoa minuakin. Helpommalla oltaisiin päästy molemmat."

Kapusin vaivalla takaisin selkään. Potti puhisi innoissaan. Ravasimme metsäaukean reunaan. Kävelimme aukealla hetken ja tarkastin laukkapolun. Sillä voisi ottaa varovaisen vauhtipätkän. Kavelimme polun alkuun ja pysäytin pojan. Halusin nostaa laukan suoraan pysähdyksestä.
Valmistelin avut ja painon pohjetta. Pottia ei tarvinnut kahdesti käskeä kun se ampaisi vauhtiin. Hiljensin heti, sillä tahdoin pojalta halittua laukkaa. En päätöntä kaahausta. Kävelimme polun alkuun ja yritimme uudelleen. Sama tulos.
Kolmas kerta toden sanoo ja Potti pysyi näpeissäni.

Tallin pihalla ei näkynyt yhtään ketään. Sade oli hieman laantunut, mutta tuuli oli yltynyt ja vettä tuli liki vaakatasossa vasten kasvoja.
Vein pojan karsinaan ja kuivasin sen karvaa hieman pyyhkeellä. En ollut löytänyt Potin omaa talliloimea mistään, joten vaaleanpunainen varaloimi saisi nyt kelvata. Syötin pojalle oman omenapuun omenan ja jätin sen karsinaansa odottamaan päiväheiniään.

Nimi: Sisla YP
Kotisivut: http://sysala.suntuubi.com/?cat=1

17.08.2015 22:22
Oli kaunis perjantai aamu, kun hevostraileri kääntyi varovasti pihaan. Katsoin ikkunasta, kun vanhempi mies nousi autosta ja lähti kävelemään talolle.
"Avaa ovi! Tulen ihan kohta!" huusin Valmalle alakertaan samalla, kun kiskoin tallihousujani jalkaan. Ovelle koputettiin terävästi ja kuulin miehen ja Valman keskustelevan. Rymistelin alakertaan ja kättelin ohimennen miestä. Sitten riensin pihalle katsomaan hevosia jättäen miehen ja Valman sisälle.
Avasin kädet jännityksestä täristen trailerin takaluukun ja kurkistin hämärään boxiin. Iso tummanruskea hevonen käänsi päätään ja katsoi hetken minua. Tuijotin ihastuneena isoa hevosta, kunnes se alkoi liikuskella levottomana.
"Odota ihan hetki, pääset kohta jalottelemaan" sanoin ja siirsin katseeni viereiseen boxiin. Vaalea hevonen odotti kiltisti vuoroaan. Voi mikä kaksikko tästä tulisi Sysälään.
Talutin ensin ruunikon ulos. Sen papereissa luki Jackpotti 4U. Eli Potti päätin välittömästi mielessäni ruunan kutsumanimen. Potti rymisteli ulos hämärästä ja jäi hetkeksi seisomaan tallin pihaan. Pää kohosi korkeuksiin ruunan tarkastellessa uutta ympäristöä. Pärskähdettyään kuin hyväksyvästi ruuna suostui lähtemään mukaani tarhoille. Portin kanssa säheltäessäni huomasin kuinka ruunalla kierrokset kasvoivat. Se puhisi ja heilui innosta soikeana. Talutin hyppykepin tarhaan ja käänsin portille päin. Avasin riimut ja syöksähdin turvaan Potin lennättämien multakokkareiden tieltä. Katselin hetken hyvittuneena ruunan riemun purkausta ja kävelin sitten hakemaan söpöä vaaleaa hevosta.
World Brother eli Vallu oli työteliäs ratsastuskoulun ruuna. Siitä huomasi, että se oli tottunut kaikenlaiseen hääräämiseen ja otti asiat melko luigisti. Vallu seurasi minua kiltisti tarhoille, vaikka siitäkin huomasi, että se oli innoissaan päästessään verryttelemään matkan jäljiltä. Katsoin hetken Potin riehumista ja päätin tarhata pojat erikseen, ettei mitään pääsisi sattumaan. Vallukin otti muutaman laukkaaskeleen ja suunnisti sitten metsän laitaan mutustamaan ruohoa.
Kävelin trailerille ja purin hevosten tavarat varusteaittaan. Sitten olin valmin ja lähdin talolle.
Eteisessä haistoin kahvin. Valma-mummo tarjosi aina vieraile kahvit, eikä tämä aamu ollut poikkeus:)

Nimi: Sisla YP
Kotisivut: http://sysala.suntuubi.com/?cat=1

28.07.2015 00:14
Laskin kiireesti take away-kahvini auton katolle ja hieroin polttelevia sormiani. Avasin oven valmiiksi ja valmistauduin siirtämään kuuman kahvini nopeasti autoni kuppitelineeseen. Nousin autoon ja paiskasin oven kiinni. Hetken vain istuin paikoillani miettien elämäni kiireitä. Huokaisten käynnistin auton, mutta ennen kuin ajoin ulos parkkipaikalta päätin varovasti hörpätä kahvia. Se oli kuumaa ja kitkerää niinkuin huoltamokahvi yleensä, mutta sen kofeiini piristäisi, jotta pysyn hereillä Sysälään asti. Irvistäen hörppäsin toisenkin kulauksen ja ajoin parkkipaikalta tielle, jota minun pitäisi ajaa vielä 80 kilometriä. Onneksi muuta liikennettä ei tähän aikaan juurikaan ollut.

Olin ostanut tilan vanhalta pariskunnalta, joilla oli joskus muinoin ollut tusinan verran lehmiä. Lehmien pito oli kuitenkin käynyt niin raskaaksi, ettei pariskunnalla moiseen enää voimia riittänyt. Navetta oli remontoitu talliksi muutamalle hevoselle. Tilan isännän kuoltua vuosi sitten rouva joutui myymään tilan hevosineen...

Navigaattori oli ollut jo pitkän aikaa hiljaa. Se ei opastanut minua kuin moottoritien ja Isoksi-tieksi nimetyn tien risteykseen. Siten minun täytyi selviytyä perille vain myyjän puhelimessa antamien ohjeiden avulla. Auto heittelehti soratien kuopissa ja kivet kopsahtelivat auton alustaan. Kapea tie hirvitti ja olin kiitollinen, ettei tiellä ollut yhtään vastaan tulevaa liikennettä - tai mitään liikennettä ylipäätään.
Ajoin muutaman tilan ohi, joiden pihat olivat ruohottuneet ja ikkunat rikki. Niissä oli joskus asunut tilallisia, joilla oli ollut lehmiä, ehkä hevosiakin. Heidän arkensa pyöri aamulypsystä iltalypsyyn ja sama toistui uudestaan ja uudestaan...

Jalkani iski jarrun pohjaan vaistomaiseti. Rusakko palloili hetken auton valoissa ja katosi sitten metsään. Sydän takoen ajoin loppumatkan tilalle, joka olikin melko helppo löytää. Ajoin huojentuneena pihaan ja jätin ajovalot palamaan sillä pihassa ei ollut minkään laista valaistusta.

Rouva oli kuullut autoni kaartavan pihaan. Hän seisoi talon kuistilla isoon takkiinsa kääriytyneenä. Laihalla kädellään hän huiskutti minulle. Paukautin auton oven kiinni ja säikähdin kaikua, joka kuin matkien kumahteli hiljaa vaimeten. Siirsin tavarani autosta sisälle taloon ja kävin sammuttamassa auton valot. Takaisin talolle kulkiessani sälkääni karmi se pimeys ja hiljaisuus, joka Sysälässä, keskellä ei mitää, vallitsi.

Talon seinustalla rapisi jokin ja pienen taskulamppuni valon osuessa otukseen havaitsin sen olevan ison kokoinen kissa. Kissa tuijotti minua paikaltaan häntä aavistuksen keinahdellen. Sen ilme oli arvioiva. Kun kyykistyin silittääkseni, se käänsi selkänsä ja loikkasi vähän matkan päähän. Vielä kerran se vilkaisi minua ja sitten katosi pimeään.
"Tuollainen se on aina ollut" surumielinen, mutta ystävällinen ääni sanoi. "Se tulee ja menee, miten itse tahtoo. Välillä voi olla ettei sitä näe kuukauteen. Se on jo vanha kissa. Se ei koskaan ole ollut sisällä, eikä sitä sisälle saa."

Kapuan yläkertaan. Siellä on kaksi makuu huonetta. Valitsen huoneen, jonka ikkunasta näkyy pimeä piha. Pimeä metsä karmii minua. Tiedän, että sen suhinaa tulen kuulemaan tästä hetkestä aina ja pimeys alkaa tuntua tutulta, kunhan siihen tottuu. Petaan sängyn ja kääriydyn pehmeisiin lakanoihin. Huomenna tulee ensimmäinen muutokuorma. Tänne jään ja tästä tulee kotini.

Virtuaalitalli

©2019 Sysälä - suntuubi.com